Valmistujaiset 2015 & lävistyskoruni

toukokuuta 31, 2015

Heissan! Eilen juhlittiin ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Itse nukuin vielä yhden aikaan, kun olisi pitänyt valmistautua juhliin. Pauli oli tietenkin soittanut jo yhdentoista aikaan, että pääsisin mukaan Ouluun, Paulin serkun ylppäreihin, jos olisin valmiina yhdeltä. Kello oli kymmentä vaille yksi kun sain tämän viestin... Mutta minä ehdin! Minulla oli onneksi lisäaikaa, sillä Pauli ja hänen äitinsä kävivät kaupasta hakemassa eriväriset sukat Paulille. Ehdin syödä suklaapatukan, meikata, vaihtaa vaatteet ja laittaa hiukset kiinni. Täpärälle meni. Illemmalla kävimme myös Paulin siskopuolen Ronjan valmistujaisissa Paattiossa. Siellä oli todella mukavaa, lauloimme karaokea ja juttelimme tai ainakin minä juttelin uusille ihmisille :) Olin joskus kahdelta yöllä kotona, heräilin tässä vähän yli tunti sitten.






Ostin muuten toissapäivänä tämmöisen ihunan paidan, maksoi 2 euroa viikkotorilla



Tässä on kaikki minun venytys- ja lävistyskoruni, paitsi minulla on myös toinen napakoru, pinkki sellainen, mutta unohdin ottaa kuvan siitä.
1. Helix, eli korvarustoon sijoitettu.
2. Tragus, joka on myös korvarustossa. Ensiasennuskoruna voi olla barbelli, rengas tai hevosenkenkä. Tuo renkaan muotoinen tragus sopii siis myös rookiin.
3. Rook, myös korvarustossa. ensiasennuskoruna bananabelli tai rengas. itselläni on tämä bananabelli. Samanlainen kuin kuvassa mutta siinä ei ole mitään pinkkejä palloja niinkuin tässä kuvassa on. 
4. Septum, tästä en ole varma onko septum-koru. Tämä on melko ohut, mutta en ole 100% varma korusta. Kuitenkin septumin ensiasennuskoru on joko rengas tai hevosenkenkä.
Tässä ei ole vitosta, mutta tuo viimeinen koru, en ole varma mihin se sijoittuu. Joten te jotkut varmaan tiedätte paremmin :D


Nämä ostin viikkotorilta, ne ovat nyt tuossa paperin päällä koska puhdistin kaikki. 
Ostin nämä oikeastaan vain noiden rustokorujen takia. Maksoi 1,90e

 Eipä mulla tältä kerralta enempää :)


You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.