Vaikeita päätöksiä

syyskuuta 14, 2015

Käänsin elämässäni uuden luvun... sinkkuna. Teimme yhdessä todella vaikean, mutta yhteisen päätöksen. Kyllä tämä on meille molemmille hyväksi, vaikka hyviä muistoja paljonkin, niin joskus käy näin. Onneksi minulla on ystäviä, jotka auttavat elämässä eteenpäin, hitaasti, mutta eiköhän varmasti. Oon suunnitellut kaikenlaista tälle loppuvuodelle kavereiden kesken, että eiköhän ne ajatukset suuntaa muualle :) 

Toki tämä on vaikeaa, mutta en voi jäädä roikkumaan menneeseen. Kyllä sitä pitää suunnata uusia haasteita ja seikkailuja. Olenhan minä vielä nuori, en edes 18 - vuotta.

Olen ollut viikon ajan todella väsynyt. Ruokakaan ei ole maistunut. Tänäänkin kahdentoista jälkeen alkoi heikottaa ja päätä särki. Oli todella tyhjä olo, olinhan syönyt aamulla vain jogurtin.

Kirjoittelen myöhemmin lisää, ajattelin kirjoittaa vain tilannekatsauksen.

You Might Also Like

2 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.