Kesäloma!

kesäkuuta 02, 2016

Hei pitkästä aikaa! 

Viime viikonlopusta asti on ollut todella lämmin ja aurinkoinen ilma. Ja toivon, että se kestää mutta säätiedote ei mätsää minun suunnitelmieni kanssa. Mutta on tässä ehditty pyöräillä paljon, nauttia muutamat kaljat sekä siiderit meriportailla, paistatella auringossa ja valokuvata.

Kävin Jassun kanssa Sotisaaressakin valokuvaamassa, joten tämä postaus tulee olemaan suurinpiirtein täynnä kuvia sieltä. Olen nähnyt myös kavereita ja enpä näin äkkiseltään muista yhtään yötä, jonka olisin nukkunut yksin. Olemme Villen kanssa vuorotelleet, olen välillä ollut siellä yötä ja välillä Ville on ollut täällä minun luona.

Ja btw: tänään alkoi kesäloma!




 Nämä kuvat otti Villen pikkuveli, muutama viikonloppu sitten, kun kävimme heittämässä frisbeetä 

















Tämmöinenkin löytyi Sotisaaren päästä, en enää muista mikä siinä on ennen ollut. Mutta Jassu ei uskaltanut mennä sisälle jotenka kävin yksin siellä ja hukkasin siinä samassa Jassunkin.











Mutta oli kyllä mukavaa käydä valokuvaamassa. 
Lumo on tällä hetkellä mun luona hoidossa, ilmeisesti lauantaihin asti. Huomenna käyn varaamassa ajan teoriakokeeseen. Tällä hetkellä odottelen Villeä, kun hän aikoi tulla käymään, jos vaikka tulisi yöksi, olin nimittäin viimeks Villen luona yötä.

Haluaisin kirjoittaa blogiin seuraavaksi jonkin erilaisen postauksen, mutta en keksi millään, että mistä kirjoittaisin...auttakaa mua!


Tämän päivän pikku ostokset

Kardashian beauty tekoripset - n. 14e


Adidaksen kengät - 59.95e


Mutta ei tässä tällä hetkellä ole mitään erikoisempaa :) Heipsansaa!

You Might Also Like

3 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.