Nopea perusmeikki-tyylini

elokuuta 28, 2016

Tai toisin sanoen laiskan meikki, ainakin minun kohdallani. Kun en jaksa meikata kunnolla, enkä kuitenkaan halua näyttää naamaani missään ilman meikkiä. Puhelimen kamerassa ei välttämättä näy naamani pienet virheet, mutta itseäni ne häiritsevät suunnattomasti. Joskus kestän olla kaupungilla ilman meikkiä, kunhan näytän kauniilta poikaystäväni silmissä.

Mutta tiedättekö sen tunteen, kun ette halua meikata, koti-illan vaatetukset päällä ja lähdette kaupungille seilaamaan, joku tyttöporukka esimerkiksi kävelee ohitse, täydet meikit päällä ja viimisen päälle laitettu ja olo tuntuu siltä, että he ajattelevat teitä ja mielessään arvostelevat asuvalintaanne ja meikittömyyttänne? 

Tietenkin on naurettavaa arvostella toisten pukeutumista ja tyyliä ylipäätänsä. Kaikki saavat näyttää miltä haluaa, ei sitä joka ikinen päivä jaksa laittautua! Eikä välttämättä ollenkaan halua meikata, luonnonkauneus on se kaikista tyyleistä kaunein. Harmaata se elämä olisi, jos jokaisella olisi sama tyyli, eikä sitä omanlaista tyyliä voisi tuoda esille.

Poikkesin ehkä vähän asiasta, jotenka laitanpa tähän niitä kuvia minun perusmeikistäni.



Anteeksi kamerani laatu, käytin nimittäin puhelimeni kameraa, eikä valotus ole mitä parhain.

On minulla paremmat meikkisiveltimet meikkilaukussani, mutta nekin pitäisi pestä, joten en ottanut niitä käyttöön. Ja tämä sivellin on aina käden ulottuvilla, kulmakynän, ripsarin ja peitepuikon kanssa. 

Ainoa ripsari, joka on ollut minulle sopiva on tämä Lumene Wild Volume, joka ikävä kyllä alkaa olla jo pikkuhiljaa lopussa.

Kuin myös tämä Lumene Natural Code CC - meikkivoide on ihotyypilleni sopiva, sekin lopussa!

Lisäksi käytän Maybelline Cove Stick - peitepuikkoa, joka maksoi alennuksessa 4 euroa, joka on ollut myös kovassa käytössä. 

Ehdoton lemppari on ollut minun kulmakynäni, joita omistan tällä hetkellä kaksi kappaletta, Rimmel Professional Eyebrow Pencil 002- kulmakynä


# ilmanmeikkiä


Wupii, ensimmäisenä teen meikkipohjan kahdessa minuutissa näillä aineksilla


#meikinkanssa

Tälläinen on minun laiskajaakon perusmeikki, joka vie aikaa varmaankin alle 10 min. kuten jo aiemmin kirjoitin, valotus ei ole mikään paras ja eroa ei varmaan edes huomaa. Sain eilen ihan parhaan idean. Kävin kaupassa ruokaostoksilla Villen kanssa ja nappasin mukaani myös hiusvärin!


Olen ollut vähän muuttoapuna tänään, siksi moinen teksti. Mutta tosiaan, päätin sitten värjätä hiukset ruskeaksi ja tässä vähän näkyy millaiset niistä tulivat :) Vähän uutta, lävistyksen lisäksi. 

Mutta ei mulla kummempia tällä kertaa, päätin vain tälläisen vähän lyhyemmän postauksen tehdä. Näin sunnuntain kunniaksi :) 

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Oi, oot tosi kaunis & sulla näyttää kuvien perusteella olevan hyvä iho :) ja kun sulla on toi cc-voide lopussa niin vinkkailen sulle lumenen cc-voidetta!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos samoin :) On joskus niitä vähän huonompia päiviä kun naama kukkii ja punottaa :D Täytyykin heti käydä ostamassa se cc-voide :)

      Poista
    2. Ja btw: Liityin lukijaksesi :)

      Poista
  2. Hei tosi kiva postaus! Oot hurjan kaunis myös :-)

    VastaaPoista

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.