Lävistyskoruni

lokakuuta 02, 2016

Eilen kokosin kaikki lävistyskoruni tämän päivän postaustani varten. Nyt kun minulla on ollut aikaa, olen kirjoittanut enemmän kuin aiemmin. Välillä on ollut pidempiä taukoja, mutta nyt yritän tsempata, jotta tekstiä tulisi enemmän. Mutta kiinnostaako nämä ketään? Jos on jotain postausideoita, mitä haluaisitte blogissani nähdä, älkää epäröikö vinkata minullekin, niin tiedän minkälaisista postauksista pidätte. 

Mutta nyt, tämän päivän postauksen kuviin!


Aloitetaan venytyksillä, minullahan on tällä hetkellä 10mm venytys, kaksi ensimmäistä oikealta ovat 10mm kokoisia, mutta kaksi viimeistä sitten ovat ehkä 5-8mm luokkaa. Eli en oikeastaan niitä enää tarvitse, ellen joskus aloita uutta venytystä.


4 näistä venytyksistä sain Saralta ( eli tuo pimeässä hohtava pinkki venytys, valkoinen, leopardikuvioinen ja musta peace-venytys).  Minulla on tällä hetkellä korvassa myös yksi Saran antamista venytyksistä, musta pöllökuvioinen venytys. Sitten pääkallovenytyksen tilasin Crazy Factorilta . Ylärivissä oikeassa reunassa oleva venytys on ostettu Keminmaan Citymarketista. Siellä ei yleensä itse asiassa niitä myydä, mutta joulun aikaan Citymarketin tiloissa oli pieni koju, jossa myytiin paljon erilaisia koruja ja reppuja.


Vetoketju-napakoru on ostettu Glitteristä ja muut ovat Lauralta. Kolmessa ei ollut valmiina palloa, mutta nuohan kaikki pallot sopivat noihin, joten niitä voi hyvällä omallatunnolla vaihdella mielen mukaan.


Napakoruja minulla on paljon. Ensimmäinen vasemmalta on myös ostettu Glitteristä, kuten myös pääkallo-napakorukin. Sinitähtinen napakoru on saatu myös Lauralta ja loput kaksi ovat syntymäpäivälahja kummitädiltäni.


Hopea ja sininen huulikoru ovat Lauralta, kultaisen tilasin muistaakseni Savannilta



Nämä ovat sitten huulikorun tapit. Niitä en omista kahtaa enempää. 

Sitten tietenkin minulla on tragus ja rook rustokorut, mutta rook-koru on ollut minulla jo kaksi vuotta korvassa, enkä todellakaan saa sitä irti. Ja traguksesta en älynnyt ottaa kuvaa. 


Enemmän itse lävistyksistäni olen kirjoittanut erillisessä postauksessani joka löytyy tästä

Tämä oli tämmöinen vähän lyhyt postaus, mutta en ole tästä aiheesta paljon päivitellyt muutenkaan.

Mutta seuraavaan kertaan! (heitelkää niitä ehdotuksia kommenttiboksiin, jos uskallatte)



You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.