Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? - vastaan kysymyksiinne!

lokakuuta 01, 2016

Eli siis eilen päättyi Kysykää minulta - postauksen aika ja nyt on aika vastata niihin. Kysymyksiä tuli ihan mukava määrä, kiitos siitä. 


Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Uskoisin, että olen jo muuttanut toiseen kaupunkiin Villen kanssa, ehkä Ouluun, koska siitä on ollut puhetta. Yksi lapsi, koska se on kuitenkin jo siinä vaiheessa ajankohtainen asia ja olen ehkä viimeistään silloin jo käynyt koulut loppuun.  Ja sitten kun olen ensimmäisen lapsen saanut, menen naimisiin Villen kanssa. Tiedän sen.

Unelma-ammatti?

Minulla on nämä unelma-ammatit vaihdelleet todella paljon. Sisustussuunnittelija, kuva-artesaani, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Jos ei tarvitsisi kouluja käydä, olisin näitä kaikkea. Mutta täytyy valita kuva-artesaani, koska voisin silloin työskennellä valokuvaajana.

Lempikarkkisi?
Värikkäät turkinpippurit, ne ovat ainoat karkit, joihin en ole kyllästynyt!

Miksi aloitit bloggaamisen?
Olin monesti harkinnut blogin aloittamista. Olisin jo aikaisemmin aloittanut, mutten uskaltanut, pelkäsin ettei sitä kukaan lue ja kaikki vain nauraisivat minulle. Mutta vuonna 2013 keräsin rohkeutta eräänä tylsänä päivänä ja loin blogin. Minulla ei ollut harrastusta, mutta blogin kirjoittaminen oli yksi haaveistani.


Oletko oppinut jotakin uutta bloggaamisen myötä?

Olen oppinut kirjoittamista paljon ja... hitto. On vaikea keksiä näin äkkiseltään.
Bloggaamisen myötä olen rohkeampi. 

Mikä on lemppari vuodenaikasi ja miksi?
Sanoisin että kesä. Kesällä on lämmin ja on paljon enemmän aikaa tavata kavereita ja tutustua uusiin. Voi käydä rannalla uimassa ja ei tarvitse leiriytyä sisälle koska ulkona olisi niin kylmä. On paljon asioita, mitkä tekevät kesästä kauniimman, kesällä voi pyöräillä vaikka koko päivän ja ottaa kuvia. Syksy on sitten toisena, mutta vain sen takia, koska kaikki kauniimmat värit paljastuvat syksyllä.





Millainen on unelmiesi päivä?
Niitä on monenlaisia. Villen kanssa viettää koko päivä kaksin ja käydä yhdessä ulkona, illalla käpertyä pienen viltin alle ja katsoa telkkaria. Yksi unelmieni päivistäni on ollut se, kun Ville kosi minua. Se oli täydellistä.



Mitkä ovat sellaisia asioita, joita ei voi rahalla saavuttaa?

Tästä tuli jo yöllä mieleen, kun sanotaan, että onnellisuutta ei voi saada rahalla. Mutta onnellisuuden voi määritellä monella tavalla. Mitä jos haluat auton ja se tekisi sinut onnelliseksi? Se täytyy ostaa rahalla. Mutta sitten toisaalta, jos rakkaus tekee sinut onnelliseksi, sitä ei voi saada rahalla. 
Rakkautta ei voi saavuttaa rahalla, tulevan kumppanin ei pitäisi ainakaan olla vain rahan perässä.

Mihin matkustaisit jos voisit matkustaa mihin vain?

Olen käynyt kolme kertaa Turkin Alanyassa, enkä ole vieläkään kyllästynyt siihen! Jos voisin, matkustaisin Alanyaan. Myös toinen paikka missä haluaisin käydä, on ehkä California.



Mistä haaveilet?

Että minusta joskus tulisi ammattibloggaaja ja loistava valokuvaaja.



Tykkäätkö käydä keikoilla? Mikä on ollut lempikeikkasi?

Keikoilla olisi mahtava käydä, mutta en ole saanut aikaiseksi käydä missään suuremmilla keikoilla, kuin Corona Rock ja Satama Open Air ja näistä tämän vuoden Satama Open Air 2016 on ollut parhain.




Tykkäätkö kokata tai leipoa? Mikä on sun bravuuri?

Leipominen on ihanaa, olen nytkin leiponut monena päivänä putkeen. Bravuurini ovat ehkä mustikkapiirakka ja itse tehdyt lohkoperunat. Nam!



Tässäpä nämä kysymykset olivat, toivottavasti piditte!

You Might Also Like

4 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.