My Days

marraskuuta 07, 2016

En keksi oikein aloitusta tälle postaukselle, ei ole tiettyä rajattua aihetta, kirjoitan tähän vain viime päivistäni. Aloitetaan vaikka sillä, että maalasin uusiksi vanhan pienen lipaston, mikä oli entisellä asukkaalla jäänyt asuntoon. En tohtinut sitä poiskaan heittää, joten keksin sille makuuhuoneeseen käyttöä.





Kävin lauantaina ja sunnuntaina porukoiden tykönä mutkan. Kävin eilen myös Paattiossa mummon ja papankin tykönä isän kanssa.
Lauantaina hain porukoilta autoa lainaan kun kävimme Villen ja Mikan kanssa Paattion hautuumaalla viemässä kynttilöitä.



Perjantai oli vähän tapahtumatäyteinen. Kävimme Villen kanssa elokuvissa katsomassa Luokkakokous 2 - elokuvan. Ykkönen oli kyllä reilusti parempi kuin kakkonen, mutta ei tuokaan kuitenkaan surkea ollut, mutta ykkösessä sai nauraa enemmän.

Elokuvan jälkeen kävimme Chilloutissa ja Old Gringossa muutamilla, sitten haimme Jatalta ruuat ja menimme taksilla kotiin.







Minulla oli aluksi työsopimus 2 viikon kestävä, mutta viime viikolla opettaja kävi työpaikalla ja sovimme, että työni jatkuvat Lämäreillä joulukuun 21. päivään saakka. 
22. joulukuuta menen käymään koululla ja sovimme, miten joululoman jälkeen hommat jatkuvat.



Sain mummolta takkeja ja huppareita, tässä näkyykin vähän näitä uusia vaatteitani


Uskaltauduin jopa luistelemaan perjantaina, oli kyllä aika jännä tunne pitkästä aikaa luistella, hyvä että pysyin pystyssä.


Onneksi jäähallilla oli luistimia, joita voi lainata, itsellänihän ei ole ollut moneen vuoteen luistimia, kun ei ole tullut käyttöön.

En oikein keksi tähän mitään lisättävää, täytyy joku päivä kirjoittaa vähän enemmän ja ajattelin jostain tärkeästä kirjoittaa pitkästä aikaa. Työt vievät aikaa ja minun pitää kirjoittaa vielä oppimispäiväkirjaakin, kirjoitan sitä blogin muodossa.

No mutta kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.