Työttömyys Suomessa - Juttutuokio

tammikuuta 19, 2017

Vuosi sitten tammikuussa työttömyysprosentti Suomessa oli 9,2%, joka oli 2.2% enemmän kuin Ruotsissa sinä kuukautena (7%).  Kreikassa työttömyysprosentti on ollut suurin, jopa 24,3%.
Suomessa työttömyysprosentti on ollut korkeimmillaan viime kesäkuussa 2016, silloin se oli 9,3%. Työttömiä oli siis 264 000, eli 16 000 vähemmän kuin sitä edeltävänä vuotena. Kuvitella, että vuonna 1990 Suomen työttömyysprosentti oli 3,5%, jota silloin jo pidettiin yhteiskunnallisena ongelmana. Mutta jo vuonna 1993 työttömiä oli jo 20 prosenttia koko työvoimasta. Silloin työvoimasta oli pulaa monilla aloilla.


Työpaikkoja ei juuri löydy, vaikka löytyisi, se ei yleensä vastaa sitä omaa koulutustaan. TE-toimistojen tarjoamat työpaikat eivät ole mitä parhaimmasta päästä, eivätkä välttämättä itseään niin kiinnostavia, työttömän täytyy tarttua siihen tilaisuuteen, mikä hänelle annetaan. Työttömän arki voi olla melko ikävystyttävää, kun ei välttämättä ole aamuisin tarvetta herätä mitään varten. Kun ei ole töitä, ei välttämättä ole myöskään innostusta harrastaa mitään ja sosiaaliset suhteet voivat kärsiä. Kun työttömyys syö mielenterveyttä, saatat vähitellen huomata, että on yksin, kun ei ole enää energiaa tavata muita. Työttömyys myös hävettää paljon suomalaisia, se ei saa hävettää, sillä se ei ole oma vika, jos töitä ei yksinkertaisesti löydy. Jos on jotain hanttihommia, jotka eivät kiinnosta ollenkaan, ei ole pakko hakea sinne. Jokaisella ihmisellä saa olla joitain rajoja, jopa työnhaussa. Ihmiset jostain syystä paheksuvat työttömiä, joita emme tunne. Pitäisikö ensin tietää henkilön tarina ja miksi on jäänyt työttömäksi? Hänhän voi silti hakea aktiivisesti töitä, vaikka silti istuisi tietokoneella juoden kahvia. Tärkeintä on, että ei ole passiivinen työn odottelija, vaan aktiivinen. Suhteilla on helppo saada töitä, monesti niin käy, että oman sukulaisen tai ystävän kautta voi löytää töitä, mutta itse ajattelisin näin, että sitten et ole välttämättä omatoimisesti töitä hakenut, vaan helpoimman kautta. Jatkossa sitten työnhaku omatoimisesti voi olla omassa mielessä hankalampaa ja inhottavaa. Omien kokemuksieni pohjalta voin sanoa, että sivusta katsojan mielestä, tilanne ei todellakaan näytä hyvältä, jos joutuu pidemmän aikaa olemaan työttömänä. Jos töitä ei löydy, toinen vaihtoehto on käydä jokin muu koulutus, jolle töitä saattaisi sen jälkeen löytyäkin. Lähihoitajille löytyy töitä, niin sanotaan. Kun itse lähdin lähihoitaja-alalle, totesin, että tämän avulla tulen saamaan töitä omalta paikkakunnaltani. Mutta sitten huomasin, että eniten lähihoitajia tarvitaan hoidon ja huolenpidon puolella. Eikä minusta ole vanhainkotiin töihin, se ei ole minun juttuni. Monet lähtevät käymään kouluja, joista ei itse edes välttämättä pidä, vaan siksi, että niiden avulla tulevaisuudessa saa töitä. Sukulaiseni valmistui insinööriksi, eikä hänelle löytynyt töitä hetkeen. Kun hän lopulta sai töitä, hän joutui muuttamaan etelään töiden perässä. Omalta paikkakunnalta ei töitä saanut, kuten ei tuttavani myöskään. Työpaikkoja on nykyään liian vähän, ellei halua muuttaa töiden perässä kauas omalta kotipaikkakunnaltaan ja kaikki eivät sitä halua. Eräs läheiseni esimerkiksi on käynyt oppisopimuskoulutuksen, ei mitään muuta. Kun hänen työpaikkansa meni konkurssiin viime vuonna, tuttavani joutui olemaan jonkin aikaa työttömänä. Sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia saada töitä, hänellä olisi monen vuoden työkokemusta, mutta hän ei voi hyödyntää sitä enää missään. Joten tässä kuussa, hän joutui lähtemään ammattikouluun ja hakemaan itselleen koulutuksen, jos sekään enää auttaa.Pelkään aloittaa työelämän koulujen jälkeen, sillä suuri todennäköisyys on se, että silloin ei enää löytyisi mitään töitä, varsinkaan nuorelle. Joihinkin työpaikkailmoituksiin kirjataan, että täytyy olla tietyn verran työkokemusta. Mutta mistä sitä saa, kun joka ilmoituksessa lukee näin ja on vasta valmistunut? Kela painostaa jo nyt muutamia nuoria tekemään töitä koulun ohella, ainakin näin kehottavat, jos päätyy hakemaan toimeentulotukea. Pelkän kesätyön hakeminen on jo haastavaa, en voi edes kuvitella, kuinka vaikeaa on hakea ihka oikeaa työpaikkaa. Kaikilla on samanlaiset lähtövalmiudet kouluihin ja sitä kautta töihin. Mutta miksi tarjota sellaista koulutusta, kun tiedetään ettei niille kaikille löydy enää töitä? Työttömiä nuoria aikuisiakin on paljon, enkä usko, että kaikki ovat vain liian laiskoja hakemaan töitä, uskon että syynä on se, että työvalikoima on suppea ja TE-toimistojen ehdottavat työpaikat eivät motivoi. Jos on lukenut 2-3 vuotta vaikka kauneudenhoitoalaa ja viimeinkin saanut koulutuksen, et varmaan halua päätyä Monitarmolle kantamaan tavaroita? En usko. Pitäisikö meidän kaikkien lukea lähihoitajiksi, jotta saisimme töitä? Siinä vaiheessa meitä olisi liikaa ja olisimme taas samassa pisteessä. 

Tältä se näyttää nuoren näkökulmasta.

Vähän tärkeämpää tekstiä, liittyen koulutehtävääni muunmuassa, kiitos kun luitte, näkemiin!  

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.