Taas vähän tärkeämpää tekstiä, kuin yleensä blogistani on löytynyt. Ajatelin pitkästä aikaa kirjoittaa nyt omasta mielestäni tärkeistä asioista, joista en kovin usein puhu. Tänään kirjoitan itsetunnosta ja jokaisen ikiomasta ulkonäöstä. Koska näistä ulkonäön tuomista paineista ja stressistä minulla on myös kokemusta, uskon, että jokaisella niitä on jossain vaiheessa elämäänsä. Minun elämäni aikana olen tavannut ihmisiä, jotka ovat asettaneet minulle paineita meikkini, hius- tai pukeutumistyylini suhteen ja saaneet minut epäilemään itseäni suuresti. Se on raskasta kuulla, miten minun tyylini saa jotkut kuittailemaan tai neuvomaan, millainen minun pitäisi olla. Minua on vertailtu muihin henkilöihin useita kertoja, että olen osaksi tottunut niihin lauseisiin, mutta saa silti tuntemaan, etten kelpaa sellaisena kuin olen. Mutta se ei saa minua muuttumaan, muutun vain omasta tahdostani. Meikki oli kyllä opettelemista, se ei hetkessä onnistunut, eikä alussa vielä tiennyt, mikä meikkityyli itselleen sopii. Mutta senhän takia pitää ja saa todellakin kokeilla, mikä on se oma tyylinsä. Itsekin vielä vähän seikkailen tyylien eri maailmoissa etsien sitä omaa tyyliä, mutta kyllä tässä monen vuoden aikana on edistytty paljonkin. Pelkästään vaatteeni ja hiustyylini eivät aiheuttaneet puheenaihetta, vaan myös kroppani aiheutti. Olen liian laiha joidenkin mielestä, jopa pelottavan luinen, että jotkut pelkäävät, että menen rikki. Mutta todellisuudessa en ole niin laiha, ihmiset vaan näkevät asian niin. Olen pieniluinen ja hoikka, mutten liian laiha. Mutta myös on joskus kiistelyitä, että painoni ei saisi myöskään nousta enempää, joten en oikein tiedä, mitä minusta oikein halutaan. 
                         Onneksi en anna muiden vaikuttaa asioihini, teen mitä haluan kantaen myös vastuun, jos virheitä teen. Ja varsinkin kokeilen vaikka sataa eri hiustyyliä, jos itse siitä pidän ja haluan. Joskus on ollut näitä itsetunto-ongelmia, varsinkin kun siirryttiin yläasteelle. Herranjumala sitä stressiä! Piti näyttää hyvältä, ettei vaan joudu syrjityksi tai katsota päästä varpaisiin vastenmielisillä katseilla. Jos tyylini aiheuttaa paheksuntaa, mitä sitten? Siinä tosiaan kestää aikansa, että oppii olemaan välittämättä muiden katseista tai puheista, mutta lopulta oppii ymmärtämään sen, että muut ovat väärässä neuvoessa sinun tyyliäsi ja sinä olet oikeassa, jos olet löytänyt sen oman tyylisi ja nautit siitä. Oman tyylin löytäminen on pitkä prosessi, mutta lopultahan se kannattaa, kun oppii pitämään itsensä kauniina. Vihasin omaa ulkonäköäni peruskoulussa, mutten antanut muiden neuvoa minua tyylini kanssa, vaan halusin itse löytää sen. Nykyään, vaikka tyylini on edelleen vähän sekalaista ja hakusessa, olen oppinut rakastamaan itseäni ja minun ulkonäköäni. Tietenkin virheitä löydän itsestäni jatkuvasti, mutten pidä itseäni pienien virheiden takia rumana. Ulkonäköni on se mikä on, sitä oppii rakastamaan. Loppupeleissä, meissä jokaisessa on kauneutta, sitä vain pitää osata arvostaa. Pääasia, että sitä itse kunnioittaa ja arvostaa. Enkä tarkoita pelkästään sitä luonnollista kauneutta, pidennykset, lävistykset ja tatuoinnit ynnä muut sellaiset tekevät ihmisestä kauniin. 
Jokainen on kaunis kaikin tavoin!