Rovaniemi 10.3.

maaliskuuta 14, 2017

Noniin nyt kerronkin päivästäni Rovaniemellä. Lähdimme siis puoli yhdeksältä aamulla Villen, Villen kaverin ja hänen poikiensa kanssa Rovaniemeen. Pojat lähtivät Rollohalliin, joka siis on yhteydessä HopLopiin ja on samankaltainen, kuin DuudsonitParkki Torniossa, eli paljon trampoliineja ja vaahtomuovia yksinkertaisuudessaan. Sillä välin me kävimme kolmistaan kiertelemässä Rovaniemen ostoskeskuksissa. Enhän minä oikein mitään sieltä ostanut, kun ei rahaa ollut tuhlattavaksi, mutta syömässä täytyi käydä, kun oli pitkä päivä edessä. Kävimme Mäkkärillä syömässä ja jatkoimme kiertelyä. Istuimme Villen kanssa SpiceIcessä, ostin itselleni jäätelön ja Ville osti jäähilejuoman. Hetkeksi, kun Ville jätti minut yksin siihen istuskelemaan, hän kävi ostamassa minulle kaulakorun yllätykseksi. Se oli aivan ihanaa, sillä aluksi Villen oli tarkoitus ostaa itselleen jokin peli, mutta hän kävelikin koruliikkeestä ulos loppujen lopuksi. Halusin myös kokeilla konetta, nimeltään Photojet, jolla sai teettää itselleen kuvia. Teetin kaksi kuvaa minusta ja Villestä, jotka maksoivat 2 euroa. 





No pitihän meidän käydä myös Rollohallissa vähän hyppimässä ja kiertelemässä. Ville heitti minut koko ajan vaahtomuovin sekaan ja pojat siellä kiusasivat minua ja Villeä koko ajan. Mutta oli todella hauskaa, mutta ehkä DuudsonitParkki on kuitenkin hauskempi ja isompi paikka.




Kuvat olivat pankkikorttia vähän suuremmat, joten laitoin ne jääkaapin ovea koristamaan. En loppuiltana ehtinyt oikein tehdä mitään reissun jälkeen. 


Olimme kotona vähän ennen kahdeksaa ja voin vannoa, että oli jalat erittäin kipeät ja väsymys oli ääripäissään. Mutta tuli ainakin pitkästä aikaa käytyä Rovaniemellä. Oli kiva hiihtolomalla käydä muuallakin, eikä vain röhnöttää kotona Kemissä. 

Mutta ei muuta tällä kertaa, kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi miten kivalta näyttää! :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onkohan Lapin ulkopuolella minkälaiset maisemat..? :)

      Poista

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.