Lisää ostoksia ja rehuja

heinäkuuta 11, 2017

Joo siis tosiaan kävin torstaina Lauran, Samin ja heidän lapsensa kanssa Torniossa sekä Haaparannalla vähän seikkailemassa. Poikkesimme aluksi Kultajousessa lyhyen mutkan, jonka jälkeen pääsimmekin minun taivaaseeni, eli Suomalaiseen kirjakauppaan. Kun rahapäivä koittaa, minua ei saisi päästää kyseiseen liikkeeseen, en koskaan kävele sieltä tyhjin käsin. Jos en ole ostamassa sieltä kalenteria, piirustusvälineitä, koulujuttuja niin olen ostamassa päiväkirjaa. Kuten esimerkiksi viimeksikin, tajusin, että minun nykyinen päiväkirjani on aikalailla lopussa. Noh, ostinko päiväkirjan? Totta kai! Kaikki minun ikäiset nuoret eivät mitään päiväkirjoja kirjoita, tai en ole satavarma, mutta se on ehkä enemmän ala-astelaisten juttuja. Mutta itse pidän päiväkirjan kirjoittamista rentouttavana ja voin sinne purkaa pahaa oloani tai muitakin tunteita, jos ei ole ketään kelle voisin sillä hetkellä ne kertoa. En ainakaan unohda yhtään mielenkiintoisia, pelottavia ja iloisia pieniä hetkiä vanhempana. Mutta niin, löysin sieltä muutakin, kuin päiväkirjan, nimittäin stabiloita ostin myös pienen pakkauksen.



Nämä Stabilot maksoivat vain 4,95 euroa. Kotona minulla oli jo väri violetti, sinin ja vihreä, mutta ei niitä voi olla liikaa.



Näistä päiväkirjoista on tullut minulle jo keräilyn kohde. Niiden täytyy olla tietyn tuntoisia ja kokoisia. Ihan mikä tahansa ei kelpaa. Tämä kirja maksoi 6.95 euroa. 

Äitini oli jo kauan sitten sanonut, että hän antaa meille pari viherkasvia somistamaan meidän kotiamme. No torstai-illasta äiti ja isä toivat ne samalla, kun he menivät kauppaan. Yhden kasveista sijoitin keittiöön ja toisen olohuoneeseen.





Mummo antoi tämän minulle alkuviikosta, olen käyttänyt tätä pari kertaa, mutta en vielä osaa sanoa, näkyykö muutosta. Mutta tämän tarkoitus olisi poistaa keltaisuutta hiuksista.



Laitetaan nyt tänne lopuksi pari kuvaa, jotka ovat otettu meidän asuinalueestamme. Mutta tähän päättyykin ostosten esittelyt tällä kertaa. Toivottavasti ostoksia ei ilmene tälle kuukaudelle enää kovin montaa, ettei rahat mene pelkkään humputteluun. Onhan näitä ostoksia taas kertynyt muutama. 

Mutta ei tässä sen kummempian


You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.