Peilipöydän tuunaus kirjoituspöydäksi

elokuuta 01, 2017

Olen tässä jo kauan aikaa halunnut oman kirjoituspöydän, jossa voin rauhasssa kirjoittaa, suunnitella ja pitää kaikkia kirjojani ja myös meikkejäni. Suunnittelin tätä jo kauan aikaa, että tekisin minun peilipöydästäni väliaikaisesti kirjoituspöydän, tai miksipä ei, ihan pysyvästikin. Tämä on minun oma nurkkaukseni, jonne kenelläkään muulla ei ole asiaa ja täällä saan kirjoittaa ihan omassa rauhassa.

Joten eiköhän aleta tsekkaamaan, mitä sain tästä peilipöydästä aikaan.



Tässä näkyy, millainen peilipöytäni oli ennen suurta muutosta. Aloin yhdentoista jälkeen illalla tuunaamaan tätä, kun en vielä saanut silloin unta palloon. Minulla aina jonkinlainen tarve ryhtyä toimimaan, jos saan idean, vaikkapa keskellä yötä.


Ja lopputulos on tämä. Tietysti se näyttää sekalaiselta, mutta tämä on oikeasti tilava ja todella mukava. Tämän äärellä tuntuu hyvältä kirjoittaa, kuten tätäkin postausta tällä hetkellä.



Oikealta puolelta löytyy pieni meikkinurkkaukseni ja laatikossa on askarteluvälineeni.



Vasemmalla on langaton näppäimistöni, jonka sain Villeltä ja myös lukuvalo kirjoittamista ja meikkaamista varten. Lampun takaa löytyy pari kirjaa päiväkirjojen lisäksi


Entisen peilin päältä löytyy kirjojen lisäksi kamerani ja pieni taulu. 




Sain viimein laitettua pöydälleni minun iki-ihanan hiirimaton!



Lisäsin myöhemmin lampun taakse minun uuden kalenterini. Mutta tässä on minun uusin nurkkaukseni ja olen tyytyväinen tulokseen. Se on ihan sellainen kun kuvittelinkin.

Mutta mitä pidätte? Ja kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.