Unelman ja tavoitteen erottaa suunnitelma

tammikuuta 02, 2018

Ostin itselleni Prismasta saamallani lahjakortilla pienen joululahjan, eli tavoitekirjan. Ensinnäkin silmääni pisti pelkästään kirjan kannet, joten enköhän minä muistikirja/kalenterihulluna rientänyt kyseiselle hyllylle tsekkaamaan, mistä on kyse. Tämä on kyllä turha ja ihana kirja, tai ei ehkä ihan turha, mutta näihin kirjataan sellaisia asioita, mitä voisi kirjoittaa yksinkertaisesti vain muistilappuun.


Iso syy tämän ostoon, oli myös tämä kuosi, aivan ihana. Olen niin hulluna juuri tämäntapaisiin kirjoihin. Kuin myös kalentereihin.


Eli siis tänne voi kirjata 60 erilaista tavoitetta listalle ja sitten jokaiselle tavoitteelle on oma sivu, johon sitten voi kirjoittaa tarkemmin omasta tavoitteestaan.



Eli tämä on se lista, johon voi kirjata omia tavoitteitaan, minun tavoitteisiin lukeutui jo ulkomaanmatka, valmistuminen, uusi resepti, oma kirja ja sisustettu parveke. Se onkin sitten eri asia, millä aikavälillä ne toteutuvat. Uudelleen sisustettu parveke pitäsi olla heinäkuuhun mennessä saavutettuna, sillä kesällä on paljon mukavampi sisustella, kuin talvella, eikä tarvitse puhdistella parveketta lumesta, jotta siivous luonnistuu.

Ulkomaanmatkalla on kahden tai kolmen vuoden aikajana, sillä rahaa tietysti täytyy säästää. 

Uudella reseptillä taisi olla noin vuosi aikaa, haluaisin siis kokeilla jotain uutta ja kehitellä reseptin, jota ei vielä ole ja muutkin voivat hyödyntää sitä halutessaan. 


Joka toisella sivulla on myös tilaa piirrellä, tai vaikka kirjotella omia mietteitä ja sivun nurkasta löytyy jokin pieni "miete", joka liittyy unelmiin ja ajatuksiin. Tämä on kiva lisäys tähän kirjaan


Tälle sivulle kirjoitetaan tarkemmin siitä omasta tavoitteesta, mitä pitää tehdä, saavuttaakseen oman tavoitteen, mitä vastoinkäymisiä/esteitä on ja deadline, milloin tämä tavoite pitäisi olla valmis.

Tässä oli tämän kirjan esittely, toivottavasti piditte ja tosiaan, tämä kirja maksoi vain vajaa 9 euroa, joten ei ole mikään hirvittävän kalliskaan. 

Kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi vitsi miten mahtava kirja/vihko! Tuollaisen mäkin tarvitsen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan superkiva, täyttelen tätä aina pikkuhiljaa ja pari näistä on jo toteutunutkin, esimerkiksi tein pienimuotoisen kirjan ja painatin sen tässä kuun alussa. :)

      Poista

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.