Julkaisemattomat kuvat

helmikuuta 01, 2018

Keräilin tähän postaukseen kuvia, joita olen ottanut postaustarkoituksessa, mutta ne eivät siltikään ole päätyneet tänne blogin puolelle. Nyt niiden aika kokoontua yhteen ja aikomuksenani on vähän kertoa näistä kuvista.


Tämä oli yksi ensimmäisiä kuvia, mitä otin Polaroid-kamerallani. Otin puhelimellani tästä kuvan bussimatkalla kouluun. Tarkoituksena oli laittaa tämä Instagramiin, mutta unohdin sen koulupäivän aikana, joten laitoin sen nyt tänne.


Otin tämän kuvan viime viikolla, kun värjäsin hiukset. Olin aivan supertyytyväinen kulmiini kuvanotto hetkellä. On niitä harvoja päiviä, kun onnistun tekemään aivan täydelliset kulmat itselleni. Ja rakastuin tähän hiusvärii totaalisesti. Tarkoituksena oli lisätä tämä minun Facebook:in profiilikuvaksi, mutta kappas, sekin unohtui. Ehkä tämän jälkeen jaksan laittaa sen profiilikuvaksi.


Tein viime lauantaina Oreo-pirtelöä. Ei kyllä aluksi käynyt mielessäkään tehdä pirtelöä, mutta yhdessä vaiheessa minua alkoi haluttaan Hesen tuplasuklaa-cookie pirtelöä, mutta sen sijaan, kävin kaupasta ostamassa ainekset ja tein itse. Ja onnistui kylä yllättävän hyvin!



En edes muista, milloin otin tästä kuvan. Päädyin virkkaamaan pientä koria, johon lopulta laitoin kaikki laturit. Ainoa ongelma oli, että kori päätyi koko ajan "aaltoilemaan", joten kori on hiukassen vino. Ja Villen isä toi minulle suklaata vatsakipujen vuoksi, joten siksi suklaalevy on kuvassa mukana.


Perjantaina maalasin meidän keittiön vitriinin ulkopuolelta, sisäpuoli on maalaamatta tämän kuvan ottohetkellä. En maalannut ihan puhtaan valkoista, halusin vitriinistä vähän kuluneemman näköisen.

Tässä olivatkin nämä kuvat tällä kertaa, kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.