Arvaillaan onko se PCOS vai IBS - jutellaan

heinäkuuta 24, 2018

Kuten menin jo pari postausta sitten sanomaan, että olen käynyt lääkärissä vatsakipujen takia ja kerroin vähän,millaisia ne kivut ovat. Tässä nyt vähän tarkemmin, miten asiaa alettiin tutkimaan.

Eli vuoden 2017 elokuussa, toisena päivänä muistaakseni kävin ensimmäisen kerran lääkärissä. Alunperin varasin ajan nivelsärkyjen ja lonkkakipujen takia, joita sitten aluksi tutkittiin ja laskettiin pisteitä, että onko minulla ylitaipuvat nivelet. Yläkroppa, varsinkin kädet saivat muistaakseni eniten niitä pisteitä, alakroppa oli vähän jäykempi polvista. Mutta ilmeisesti nivelet eivät olleet liian ylitaipuvat, koska lääkäri ei niistä erikseen mitään maininnut. Samalla käynnillä tuli sitten puheeksi ikävät alavatsakivut vasemmalla puolella. Tietysti käytiin perusasiat läpi, kuukautisista lähtien. Kerroin myös, että olen ainakin kahdesti käynyt Länsi-Pohjan keskussairaalassa kipujen takia, ensimmäisellä käynnillä tarkastettiin umppari, plus siihen kaikki muut näytteet, joissa ei ollut mitään poikkeavaa. Toisella kerralla, itse asiassa pari kuukautta ennen lääkärikäyntiä olin tiputuksessa aamupäivän, sain siis särkylääkettä nestemäisenä, jotta se vaikuttaisi paremmin.

Tämän johdosta, lääkäri teki lähetteen verikokeisiin, muitakin näytteitä otettiin, niiden avulla tarkistettiin, voisiko minulla olla kenties keliakia tai laktoosi-intorelanssi. Lääkäri myös kertoi, että suunnitelmana on ensin ottaa näytteet, toisena ultra ja viimeinen tutkimus olisi tähystys, jos edellä mainitut tutkimukset eivät näytä mitään poikkeavaa. Lääkärikäynnillä minulle sanottiin, että minut laitetaan jonoon ultraa varten, mutta aikaa ei tule vielä vähään aikaan, koska ultran suorittava lääkäri oli lomalla ja ei ole joka päivä muutenkaan paikalla. Sitten vain odoteltiin.




Tähän väliin, voisin kertoa vähän tarkemmin kivuistani. Eli nämä ovat jatkuneet monta vuotta, mutta ovat pahentuneet pikkuhiljaa. Eli kipu on yleisimmin vasemmalla puolen alavatsaa ja se kipu on jotenkin vihlovaa ja säteilee alaselkään. Silloin, kun nämä vatsakivut alkavat, en pysty seisomaan, paitsi kyyryssä jotenkuten ja istuminen on vaikeaa. Se kipu on samantyyppistä kuin päänsärkynikin, eli aaltomaista. Hetken käy kipeää, sitten kaikki on hyvin ja parin sekunnin päästä käy uudestaan kipeää. Muutaman kerran on käynyt niin, että vatsa on koko ajan kipeä, eikä välissä ole "taukoja". Kerran kävi myös niin, että vatsaan kävi vain vähän kipeää aluksi, sitten iski kauheita kramppeja ja oksensin. Mutta niin on käynyt vain kerran. Ainoa helppo asento on makoilu sikiöasennossa sillä hetkellä ja vatsasta painaminen. Nykyään vatsani on herkempi, jos sormella tökkää vatsaani, se käy ikävän kipeää, molemmin puolin on tämä kipu 24/7. 

Jatketaanpas. Muistaakseni helmikuussa soitin ja kysyin, missä kohdin olen jonossa, eikä hoitaja oikein tuntunut ensin tietävän, mistä puhun. Hän sanoi, että kyllä minulle on lääkärissä ultrasta puhuttu ja tiedoissa lukee, että laitetaan jonoon, mutta silti minua ei laitettu jonoon silloin elokuussa. Vähän ehkä turhautti koko tilanne, mutta hoitaja oli ystävällinen ja harmitteli tilannetta. Hän aikoi soittaa takaisin, kunhan käy kysymässä joltain toiselta lääkäriltä asiasta. Kun minulle soitettiin, sain muistaakseni ajan sen puhelun aikana tai pari päivää sen jälkeen, joka tapauksessa aika tuli myös postissa, ultra taisi olla 21. tai 22.päivä. Ultrassa käytiin aluksi taas perustietoja läpi, kipujen laadusta ja varmistettiin, ettei kyseessä olisi endometrioosi. Lääkäri paineli vatsaani aluksi, vatsa aristi juuri vasemmalta puolen enemmän kuin oikealta. Ultran aikana jännitti vähän, lääkäri koko ajan selitti, mitä tutki ja kaikki näytti olevan ok. Sitten oli hetken hiljaisuus ja lääkäri kysyi, onko minulla epäsäännölliset kuukautiset. Ennen pillereitä, tai taukojen aikana on ollut epäsäännölliset, viimeksi kuukautiset kestivät n. 2 kuukautta putkeen, minulle määrättiin silloin lääkettä sitä varten. Kerroin tämän ja lääkäri totesi, että munasarjoissa on rakkuloita yli normaalin määrän. Saatan muistaa väärin, että rakkuloita on normaalisti 12, molemmin puolin, mutta minulla oli enemmän. Ei tosin helminauhamaisesti. Mutta lääkäri sanoit, että se aiheuttaa silti hormonihäiriötä kehossa. 

Tähän väliin, voisin kertoa Terveyskirjaston sanoin, mitä PCOS (polycystic ovary syndrome) on ja mitkä ovat oireet. Tämä on niille, jotka eivät ehkä ole vielä kovin tietoisia kyseisestä oireyhtymästä.


Munasarjojen monirakkulatauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä tai poisjäämistä, pitkittyneitä vuotoja ja lapsettomuutta. Liikakarvoitus on tavallista, ja siihen viittaavat karvoituksen lisääntyminen erityisesti ylähuulessa, leuassa, rintojen välissä, alavatsalla esiliinamaisesti ja selässä. Ongelmia voi tulla myös raskauden aikana: verenpaine voi nousta ja raskausdiabeteksen vaara on suurentunut. Riskin lisääntyminen näyttää liittyvän enemmän ylipainoon kuin PCOS:aan sinänsä.
Tautiin liittyy myös aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, jotka muistuttavat ns. metabolista oireyhtymää.Kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt, ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu.
Diagnoosi voidaan asettaa, jos vähintään kaksi seuraavista kriteereistä täyttyy:
  • Epäsäännölliset kuukautiskierrot merkkinä munarakkulakehityksen häiriöstä tai jopa puuttuvasta ovulaatiosta
  • Miestyyppisen karvoituksen lisääntyminen tai laboratoriotutkimuksissa todettu biokemiallinen hyperandrogenismi eli mieshormonin liikavaikutus (laboratoriokokeissa veren testosteroni > 2.7 nmol/l tai > 2.3 nmol/l riippuen menetelmästä ja laboratoriosta)
  • Kaikututkimuksessa todettu monirakkulainen munasarjarakenne


Tässä on vielä kuva Googlesta havainnollistamaan tilannetta.

Aloin ehkä vähän huolestumaan, voisiko päänsäryt johtua siitä, tavallaan huojentunut, ettei tähystystä tarvittu. Kesäkuussa varasin uuden ajan lääkäriin, selvittämään, voisiko päänsärkyjä helpottaa. Jälleen kerran perustiedot läpi, vatsaakin paineltiin taas, käytiin PCOS:n kriteerit läpi, jonka jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä olisi PCOS ja päänsärkyni olisi migreenipohjaista. Sain siis migreenilääkkeet helpottamaan särkyä ja heinäkuussa lääkäri kirjoitti OmaKantaan, että oireet viittaavat munasarjojen monirakkulaoireyhtymään, mutta oireet voisivat myös sopia ärtyvän suolen oireyhtymään. Eli jompikumpi. Ja ehdotti kokeilemaan ruokavalion muutosta, jos se helpottaisi jotenkin vatsakipuihin. Oletin, että tässä ikään kuin voisin itse varmistaa, onko minulla PCOS vai ärtyvän suolen oireyhtymä. Ja tosiaan, jos kipuihin alkaa liittyä muita oireita, täytyy ottaa yhteyttä uudestaan lääkärille. Parhain mahdollisin "hoitokeino" on hormonivalmisteiset ehkäisypillerit, sillä ne vähän taltuttavat kipua.




Tästä tulikin pidempi teksti kuin ajattelinkaan. En ole varma, miksi minulla oli tarve kirjoittaa tämä kokemus tänne, mutta toisaalta on kiva jakaa omia kokemuksiaan muillekin, varsinkin kun tämä oli minulle ihan uutta. Minulla ei ole ikinä ollut mitään sellaisia vaivoja, jotka vaikuttaisi elämääni kovin suuresti astmaa ja rääkkääviä nielurisoja lukuunottamatta. Sillä jos nämä kivut taipuvat siihen PCOS:n puoleen, varsinaista hoitokeinoa ei ole, joka kumoaisi koko oireyhtymän vaivoineen. Toisaalta IBS ( irritable bowel syndrome) eli ärtyvän suolen oireyhtymä ei myöskään noin vaan katoa pois, sitäkin voi silti ehkäistä. Syy, miksi minulle ei annettu myöskään diagnoosia, voi olla se, että IBS:ää ei voida todeta millään laboratoriokokeilla, vaan selvitetään voiko oireiden syynä olla jokin muu sairaus, jos se ei voi olla mitään muuta, silloin diagnoosi voidaan antaa. Mutta kun minun oireet ja ultra näyttävät toteen, että se voi olla jompikumpi oireyhtymä.

Mutta tässä olivat tämän päivän löpinät, kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

1 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.