Oulun ostokset 29.6

heinäkuuta 03, 2018

Kävimme äidin kanssa perjantaina Oulussa Bauhausissa ja Ideaparkissa vähän shoppailemassa palkkapäivän kunniaksi. Lähdimme jo aamusta liikkeelle, ettei mene kovin myöhään. Ensiksi lähdimme Bauhausiin, pääosin katselimme lamppuja ja pesuhuonetarvikkeita. Äiti löysi jotain purkkeja pesuhuoneeseen ja minä löysin uuden, vähän paremman roskakorin pesuhuoneeseen, jonka kyllä äiti osti. Viihdyimme Bauhausissa ehkä kymmenen minuuttia ja sitten lähdimmekin jo Ideaparkiin.


Ideaparkissa oli meneillään Suomen suurin ale, sitä se kyllä olikin. Joka liikkeessä oli isot alekyltit ja löytyihän sieltäkin itsellekin jotain kivaa. Luhtassa houkutteli yksi ihana nahkalaukku, vähän sellainen bisnestyylinen, joka olisi ollut mahtava tietokonetta varten. Ja se olisi sopinut uusiin housuihinkin, jotka ostin. Mutta pidin pintani ja jätin ostamatta. Ehkä vähän harmittaa nyt. 

H&M liikkeestä sitten löytyi housut ja perus t-paita, yhteensä 10 euroa. Halusinkin jonkin ihan tavallisen t-paidan, kun sellaisia minulla on vain pari. Paita maksoi 3 euroa ja housut 7 euroa. Ei paha hinta, rakastuin housuihin välittömästi. 


Laitoinkin heti viestiä Villelle, että löysin itselleni pappahousut. Tietenkin hän nauroi minulle, mutta nämähän ovat pappahousut, jotka ovat pompanneet takaisin muotiin. Puukengät vain puuttuivat. Että se laukku nyt harmittaa!


Seuraavaksi löntystelimme Glitteriin. Sieltä nyt en muuta löytänyt kuin tämän napakorun, äiti löysi itselleen muistaakseni pompuloita ja tekoripset. Glitterissä on ihan kiva käydä, sieltä löytyy kaikenlaisia koruja, mutta ne liikkeet ovat niin pieniä ja täynnä ihmisiä, ettei siellä kovin kauaa viihdy.


Kävimme myös vähän tankkaamassa RAXilla, mutta siihen päättyi minun ostokset, ellei lasketa huulirasvaa, jonka ostin Iin Shelliltä. Viimeisenä kävimme Finnmarissa, johon äiti ihastui ikihyviksi, oli halpaa ja kauniita koriste-esineitä. Sitten suuntasimmekin kohti kotia. Meni siellä melkein koko päivä.

Itse kävin sitten Kemin Tokmannilta ostamassa uuden meikkivoiteen, kun omani oli loppunu jo aikoja sitten. Voin sanoa, että olen tyytyväinen! Peittävyys on hyvä, sekä tämä toimii samalla concealerina.



Ylemmäsä kuvassa näkee eron, kuinka hyvin tämä meikkivoide peittää, eikä hintaakaan ollut kuin muutama euro, kiitos Essencen, ei tarvitse hurjia hintoja maksaa käyttökelpoisista meikeistä.


Alemmassa kuvassa meikkivoide näyttää vähän turhan vaalealta, mutta se johtuu tuosta lampusta, joka on kameran takana. Yleensä meikkivoiteen jälkeen laitan myös puuteria, joka tekee kasvoista enemmän mattapintaisemman, mutta näissä kuvissa ei ole puuteria naamavärkissä.


 Mutta oli kyllä onnistunut reissu kaikin puolin, oli kiva pitkästä aikaa käydä äidin kanssa jossain shoppailemassa ja enpä ole kuin kaksi kertaa nyt käynyt Ideaparkissakin. Mutta tässäpä oli nämä ostokset, eikun seuraavaan kertaan, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.