Lisäilen tänään tähän Snapchatä-kuviani muutamien päivien ajalta. Osa on vain snap-muistoistani, joten näitä kaikkia ei ole kukaan aiemmin nähnyt. Viime viikolla en ehtinyt kirjoittaa, jonka takia parilta päivältä ei ole postausta ollenkaan.
En kyllä muista enää päivää, mutta ihan viime viikolla tein itse vähän rieskoja ja halusin ottaa artsyn kuvan Instagramiin. Siitä tulikin mieleeni, olen vähän tyhjennellyt Insta-tiliäni ja halusin sille oman "teeman", en osaa tarkemmin selittää, mutta ehkä tästä ymmärrätte.
Tässä on vielä Instagram-tilini, teille, jotka eivät sitä tiedä. Mutta nyt ymmärrätte varmaan paremmin, mitä tarkoitin.
23.2 teimme Villen kanssa todella hyvää ruokaa! Kuten kuvasta näkyykin, minä tein kermaviilikastikkeen ja lohkopotut, Ville sitten taikoi meille pihvit. Ihanaa syödä ihan oikeaa ruokaa, yleensä sitä on tottunut johonkin makaroniin ja jauhelihaan.
23.2 Kävin myös Elinan tykönä, nyt ollaan nähty enemmän, mitä yleensä. Mukava nähdä enemmänkin, varsinkin kun molemmat silti asuvat samassa kaupungissa.
Tämän otin 23.2, kun kävin Elinan tykönä. Halusin ottaa luomiväreistäni kuvan, tämä on melko yleinen luomiväri, käytän tätä lähes aina, kun haluan vähän enemmän meikkiä turpaani.
24.2 otin kuvan meidän taikapavusta, joka alkaa pian kasvamaan, viikon aikana papu on lähtenyt nousemaan mullan alta ja en malta odottaa, millainen tästä tulee. Tein myös meille hampurilaisia, ihan pihvit ja sämpylät itse tein, mutta enpä älynnyt siitä ottaa kuvaa.
_
24.2 Heräsin joskus kahdentoista aikoihin, heräsin kyllä ensiksi ennen kymmentä, mutta en jaksanut vielä silloin nousta ylös. Olemme myös vihdoinkin saaneet tuon taulun takaisin seinään. Tuo on itse asiassa sängynpääty, mutta nukuin toisessa päässä, koska minulla oli puhelin toisessa päässä latauksessa ja ennen nukkumaanmenoa, katselin Netflixiä puhelimestani.
Erikoisempaa ei ole oikein tapahtunut. Kävin myös 24.2 Jassun luona kahvilla ja suunnittelimme lähtevämme hiihtolomalla Ouluun Edeniin, se olisi sellainen kiva piristävä päiväreissu, nyt kun hiihtolomalle ei ole vielä ainakaan sen kummempia suunnitelmia.
Mutta kiitos kun luitte, näkemiin!