Joulu tuli ja joulu meni! Tänä jouluna sain paljon erilaisia lahjoja, ihme kyllä vain yhdet villasukat! Yleensä niitä saa useammat kappaleet. Oli useita sisustusjuttuja ja paljon hyödyllisiä lahjoja. Kaikki olivat todella kivoja, joten en osaa niitä mihinkään paremmuusjärjestykseen laittaa.
24.12
Heräsimme Villen kanssa joskus 12 maissa, kun piti vielä käydä kaupassa ostamassa muutamat lahjat. Äiti käytti meitä kaupassa, kun Ville osti minulle, isälleen ja minun porukoille lahjat. Tiesin jo, mitä saan Villeltä, joten Ville ei alkanut sitä paketoimaan tai piilottelemaan. Ville osti porukoilleni saunatuoksun ja minulle kaunoluistimet.
Puoli kahdelta äiti haki meidät heidän luo avaamaan lahjat ja syömään. En sieltä älynnyt kuvia ottaa, mutta saimme sieltä paljon lahjoja. Ville sai myös minun mummolta ja papalta lahjan. Joskus kolmen maissa veimme Villen kotia ja lähdimme Paattioon ja sieltä Pohjolankadulle. Olin aika väsynyt kotia päästyäni, mutta myös todella innoissani lahjoista.
Tässä oli osa lahjoistani, en ihan kaikkia lahjoja tänne tukkinut, mutta pääosa on tässä. Seuraavaksi onkin sitten uusi vuosi ja minun tädin syntymäpäivät siinä samassa.
24.12
Heräsimme Villen kanssa joskus 12 maissa, kun piti vielä käydä kaupassa ostamassa muutamat lahjat. Äiti käytti meitä kaupassa, kun Ville osti minulle, isälleen ja minun porukoille lahjat. Tiesin jo, mitä saan Villeltä, joten Ville ei alkanut sitä paketoimaan tai piilottelemaan. Ville osti porukoilleni saunatuoksun ja minulle kaunoluistimet.
Puoli kahdelta äiti haki meidät heidän luo avaamaan lahjat ja syömään. En sieltä älynnyt kuvia ottaa, mutta saimme sieltä paljon lahjoja. Ville sai myös minun mummolta ja papalta lahjan. Joskus kolmen maissa veimme Villen kotia ja lähdimme Paattioon ja sieltä Pohjolankadulle. Olin aika väsynyt kotia päästyäni, mutta myös todella innoissani lahjoista.
Sain mummolta ja papalta ihanan karvamaton ja siihen kuuluvat tyynyt.
Sain äidiltä ja isältä Planet spa - tyynytuoksun, Kuivaniemestä sain Niken ION woman - hajuveden ja Paattiosta Heat - hajuveden
Isä oli ostanut meille aivan mahtavan lahjan! Soda Maker on taivaanlahja ja tulee kyllä kovaan käyttöön.
Nämäkin ovat porukoilta, en ole vielä ehtinyt käyttämään manikyyrisettiä, pitää ostaa patterit siihen, mutta Nail Art - setti on ollut jo kovassa käytössä. Olen kokeillut jo noita kaikkia.
Toinen mahtava lahja, ostin lauantaiaamuna kapseleita, jotta pääsimme heti testaamaan tätä. Vähän inhottavaa, että jokaisessa Dolce Gusto kapseli - rasiassa on vain 8 annosta ja rasia maksaa noin 6 euroa.
Kuivaniemestä saimme todella hyödyllisiä lahjoja, minun pitäisi ilmeisesti alkaa leipomaan lisää. Mutta kapustat olivat porukoilta, muut kuvassa olevat Kuivaniemestä.
Saimme myös todella söpöjä sisustustavaroita, muut ovat Kuivaniemestä, Muumi-rasia on enoltani ja hänen tyttöystävältään, Raumalta. He eivät päässeet tänä vuonna viettämään joulua Kemiin, joten he postittivat lahjat meille.
Hajuvesien mukana sain myös nämä vartalovoiteet. Nämä tuoksuvat ihanilta, mutta ovat liian nestemäisiä. Paksumpi rasva on aina parempi, kestää pidempään.
Sain vähän meikkejäkin porukoilta ja isovanhemmiltani. Tämä Lumenen meikkivoide on tosi kiva, se näyttää puuterilta, mutta se on meikkivoide.
Olen testannut vasta Essencen ripsiväriä, oli muuten hyvä, ripset näyttivät pitkiltä, mutta vähän tönköiltä.
Mukana tuli myös Essence cream concealer, jota kokeilin samana iltana. Ei ollut kovin nestemäistä, oli ehkä hieman hankala levittää naamaan, mutta peitti hyvin.
Mummo osti nämä kengät minulle joululahjaksi, mutta minun piti olla mummon mukana, joten sain nämä jo ennen joulua lahjaksi
Hyvää uutta vuotta kaikille ja kiitos niille, jotka loman vietostaan käyttivät aikaa tämän lukemiseen!