Sanon vaikka heti alkuun, että minun mielestä ketään ihmistä ei saa lokeroida mihinkään kategoriaan, oli ihminen millainen tahansa. En minä siitäkään pidä, että muissa maissa saatetaan ajatella, että Suomessa on vain juoppoja ja sieltä saa helposti yhden illan juttuja. Ei se ole kuitenkaan niin. Vaikka Suomeen muuttaisi ulkomaalaisia, jos jotkut käyttäytyvät huonommin, ei se tarkoita että kaikki käyttäytyisivät samalla tavalla. Monesti lehdistä lukee, että joku ulkomaalaisia sisältävä jengi oli raiskannu nuoren tytön siellä ja siellä, olen sitä vastaan enkä puolusta niitä, jotka tähän tekoon pystyvät, mutta se ei tee kaikista ulkomaalaisista eikä suomalaisista murhaajia, katujuoppoja eikä raiskaajia ym.
Tietämättömyys synnyttää pelkoa ja tunteen ylemmyydestä, eli oma elämäntapa koetaan muita paremmaksi. Jos nämä yhdistetään ihmiselle varsin luontaiseen ennakkoluuloisuuteen voi pahimmillaan johtaa rasismiin. (ennakkoluulo on suuri vaikuttaja) Keski-Suomen Vasemmistonuorten mielestä rasistinen liikehdintä on lisääntynyt.
Tietämättömyys synnyttää pelkoa ja tunteen ylemmyydestä, eli oma elämäntapa koetaan muita paremmaksi. Jos nämä yhdistetään ihmiselle varsin luontaiseen ennakkoluuloisuuteen voi pahimmillaan johtaa rasismiin. (ennakkoluulo on suuri vaikuttaja) Keski-Suomen Vasemmistonuorten mielestä rasistinen liikehdintä on lisääntynyt.
Tämän päivän julkisessa keskustelussa rasismin käsitteellä pelataan poliittista peliä ja eri osapuolet syyttelevät toisiaan rasismista ja syrjinnästä.
Mitä rasismi sitten todella on?
Käsitteenähän rasismi tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Oman ryhmän pitämistä parempana kuuluu rasismiin. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.
Ymmärrän, että erilaisten ryhmien rinnakkaiselo ei ole, eikä tule olemaan helppoa. Mutta eihän siitä tule kuitenkaan tehdä entistä vaikeampaan, varsinaan demonisoimalla muita kulttuureita?
Jokainen voi kysyä itseltään; mitä ennakkoluuloja minulla on?
Olenko loukannut jotakuta ?
Näenkö ihmisen stereotypioiden takaa?
Rasistisia piirteitä sisältävien pahoinpitelyjen määrä on lisääntynyt Suomessa. Poliisiammattikorkeakoulun raportin mukaan syrjintärikosepäilyjen määrä kasvoi viime vuonna yli kolminkertaiseksi, verrattuna edelliseen vuoteen. Myös epäillyt työsyrjintätapaukset lisääntyivät huomattavasti vuodesta 2010. Rikoksen kohteiksi on myös joutunut rasismia vastustaneet henkilöt ja tahot. Koulukiusaamiseenkin voi liittyä rasismia, joka on todella todella väärin ajatella, kuinka peruskoululaiset ovat vasta lapsia.
Asennetutkimusten mukaan suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttajiin ja pakolaisiin on ollut osittain sidoksissa maan taloudelliseen tilanteeseen. Viime vuosien kiristynyt suomalainen ja yleiseurooppalainen maahanmuuttokeskustelu voi siis osittain selittyä maailmantalouden heikentymisellä, joka on viimeisten vuosien aikana iskenyt Suomeenkin.
En tarkoita, että rasismia ilmenee ainoastaan suomalaisilla, kyllähän ulkomaalaisetkin voi olla rasisteja. Mutta minun mielestä rasismia ei pidä ilmetä mitenkään, missään eikä milloinkaan. Jos alkoholin käyttö nuorilla on vähentynyt tässä vuoden kahden aikana, miksi rasismin pitäisi lisääntyä? Jotkut oikeasti tarvitsevat turvapaikan, oli se täältä Suomesta tai jostain muualta. KETÄÄN ei saisi loukata, eikä kenenkään pitäisi joutua rasismin uhriksi. Tämä koskee kaikkia.