Palataan vähän niihin fiiliksiin, mitä minulla oli kun aloitin bloggaamisen. Tai no, silloin en sinällään pitänyt sitä bloggaamisena, vaan ikään kuin päiväkirjana, josta vain kaverini tietävät. Kun ymmärsin, että pelkästään kaverini eivät sitä seuranneet, en enää pitänyt sitä päiväkirjana. Oli ristiriitaisia tunteita bloggaamisesta, muiden kirjoituksia oli kiva lukea, mutta oman blogin mainostaminen hävetti. Tiesin, että kirjoitukseni olivat aika kökköjä ja kuvatkaan eivät olleet todellakaan hyviä, en silti tehnyt sille asialle mitään. En ottanut bloggaamista niin tosissaan silloin. Joten ehkä blogini oli alussa pienessä hiljaiselossa, niin varmaan monen muunkin oli alkuvaiheessa.
Hetken kuluttua tajusin, ettei blogin kirjoittaminen olekaan niin helppoa kuin luulin. Säännöllinen kirjoittaminen on avainsana, jota en tajunnut. Blogia on mielestäni mukavampi lukea, jos postauksia tulee edes jotenkin säännöllisesti, ei vaan silloin tällöin kun huvittaa. Noh, säännöllisyyttä blogissani ei tosiaankaan ollut. Postauksia saattoi tulla päivällä, vielä sitten illalla ja yöllä. Sitten monen monen päivän tauko. Kai minä vain ajattelin silloin, että ei sillä ole mitään väliä milloin tekstiä tulee ja jos pidän vaikka kuukauden tauon, mutta varsinkin uudella blogilla se on tärkeää. Ainakin mitä itse ajattelen, jos blogi on melko uusi, tai ei ole saanut ihan tarpeeksi näkyvyytä, jos pitää vaikka kuukauden tauon, lukijat voivat unohtaa blogin sinä aikana.
Sitten kun tekstiä alkoi syntyä sujuvammin, ehkä vuonna 2015 kuvatkaan eivät olleet enää surkeimmasta päästä, haaveilin paljon erilaisista blogiyhteistöistä ja siitä, että lompakko oikein tursuaisi rahaa blogin ansiosta. Kyttäsin kävijämääriä ihan koko ajan, se melkein sai minut stressin partaalle, jos lukijoita ei ollut mielestäni tarpeeksi. Saa sitä toki haaveilla, en ole tehnyt yhtään yhteistyöpostausta koko blogivuosieni aikana. Enkä tosiaankaan vuonna 2013 tajunnut, että kuinka paljon aikaa vie hyvän postauksen tekeminen. Kirjoittaminen sujuu nopeasti, jos on sana hallussa, mutta kun niitä kuviakin pitää ottaa! Alussa en kyllä hoksannut ottaa kuvia jostain kauniista maisemasta, mutta nyt kävelen kamera kädessä, etsimässä hyviä kuvauskohteita. Tätä en osannot silloin odottaa. Enkä osannut odottaa sitä, että vielä vuonna 2018 minulla on se sama blogi, kuin vuonna 2013, välillä ajattelen: "kuka tätä jaksaa vielä lukea?"
Kemi-sarja osaksi blogia
Nykyään kirjoitan säännöllisesti, joskus sekin ote vähän lipsuu, jos en tosiaankaan saa otettua hyviä kuvia tai keksi kirjoittamisen aihetta. Lisäksi, en silloin monta vuotta sitten kuvitellut, kuinka hyvää palautetta saan kemiläisiltä, joita en edes välttämättä tunne. Kun kirjoitan kotikaupungistani, laitan sen Kemin facebook-sivuille, niin todella moni on kiinnostunut lukemaan siitä kertovan postauksen. Nuori minä ei olisi edes uskaltanut laittaa linkkiä tuiki tuntemattomille, että " hei, olen taas kirjoittanut, käykää katsomassa ja kertokaa mielipiteenne!" Mutta tänä päivänä, minulle tulee onnistumisen tunne, jos joku tuntematonkin tykkää kirjoittamastani postauksesta, varsinkin, jos joku kemiläinen kiittää kuvista mitä on nähnyt sivuillani. On ihanaa kuulla, jos joku Kemistä lähtöisin, ulkopaikkakunnalla nykyään asuva, on kiitollinen kuvista, joita olen ottanut hänen entiseltä asuinseudultaan. Kemi on iso ja pieni paikkakunta, jossa ei käsittääkseni kauheasti ole bloggaajia, ainakaan Kemin kaupungin sivuja katsoessa, (Kemin kaupungin sivuilta löytyy muutaman kemiläisen bloggaajan nettisivut, mukaan lukien minunkin on siellä) niin on mukava kuulua joukkoon. Joten tässä välissä, haluan kiittää kemiläisiä, vaikka minä tätä Kemi-sarjaa kirjoitankin, on teidän ansiota, että jatkan sitä. Kiitos!
Kemin kaupungin sivuilla on paikallisten bloggaajien osoitteet, linkkaan sen tähän.
Joskus saatan saada kommenttia joltain paljon suositummalta bloggaajalta, joka tuntuu välillä niin oudolta, koska minä en näihin suosituimpiin kuulu todellakaan. Alkuvuosina en olisi osannut sitäkään odottaa, kuinka monet bloggaajat tukevat toisiaan, antavat postausideoita ja seuraavat tiiviisti muidenkin blogeja. Kuulun myös Bloggarit Facebook-ryhmään ja toiseenkiin ryhmään Whatsappissa. Vuoden 2013 minä ei olisi uskaltanut liittyä mihinkään ryhmään, jossa muut näkisivät blogini sisällön. Nyt kun mietin, en kyllä tiennyt yhtikäs mitään bloggaamisesta, nykyään se on minulle kuin elämäntyyli, en osaisi kuvitella elämääni ilman tätä. Enää en myöskään kirjoita sen vuoksi, että hyötyisin tästä rahallisesti, kirjoitan koska rakastan sitä. Muistan, että alkuvaiheessa perheeni ei myöskään tiennyt blogistani sen kummemmin. Nykyään saan läheisiltäni kirjoitusvinkkejä. Jotkut eivät ole minun, tai minun blogini tyylisiä, mutta välillä saan hyviäkin vinkkejä. Ystävät tukevat minua myös, suostuvat lähteä kuvaamaan kanssani tai ottamaan uusia asukuvia.
On kyllä ihan hullua ajatella, että minäkin olen kuulunut blogimaailmaan jo jonkin aikaa. Vaikka aluksi blogini oli kyllä ihan erilainen, huonolla tavalla, olen iloinen, että ryhdyin tähän hommaan. Ei ole aina ihan helppoa, välillä stressaavaa, mutta loppupeleissä palkitsevaa.
Kiitos kun luitte, näkemiin!
Hetken kuluttua tajusin, ettei blogin kirjoittaminen olekaan niin helppoa kuin luulin. Säännöllinen kirjoittaminen on avainsana, jota en tajunnut. Blogia on mielestäni mukavampi lukea, jos postauksia tulee edes jotenkin säännöllisesti, ei vaan silloin tällöin kun huvittaa. Noh, säännöllisyyttä blogissani ei tosiaankaan ollut. Postauksia saattoi tulla päivällä, vielä sitten illalla ja yöllä. Sitten monen monen päivän tauko. Kai minä vain ajattelin silloin, että ei sillä ole mitään väliä milloin tekstiä tulee ja jos pidän vaikka kuukauden tauon, mutta varsinkin uudella blogilla se on tärkeää. Ainakin mitä itse ajattelen, jos blogi on melko uusi, tai ei ole saanut ihan tarpeeksi näkyvyytä, jos pitää vaikka kuukauden tauon, lukijat voivat unohtaa blogin sinä aikana.
Kemi-sarja osaksi blogia
Nykyään kirjoitan säännöllisesti, joskus sekin ote vähän lipsuu, jos en tosiaankaan saa otettua hyviä kuvia tai keksi kirjoittamisen aihetta. Lisäksi, en silloin monta vuotta sitten kuvitellut, kuinka hyvää palautetta saan kemiläisiltä, joita en edes välttämättä tunne. Kun kirjoitan kotikaupungistani, laitan sen Kemin facebook-sivuille, niin todella moni on kiinnostunut lukemaan siitä kertovan postauksen. Nuori minä ei olisi edes uskaltanut laittaa linkkiä tuiki tuntemattomille, että " hei, olen taas kirjoittanut, käykää katsomassa ja kertokaa mielipiteenne!" Mutta tänä päivänä, minulle tulee onnistumisen tunne, jos joku tuntematonkin tykkää kirjoittamastani postauksesta, varsinkin, jos joku kemiläinen kiittää kuvista mitä on nähnyt sivuillani. On ihanaa kuulla, jos joku Kemistä lähtöisin, ulkopaikkakunnalla nykyään asuva, on kiitollinen kuvista, joita olen ottanut hänen entiseltä asuinseudultaan. Kemi on iso ja pieni paikkakunta, jossa ei käsittääkseni kauheasti ole bloggaajia, ainakaan Kemin kaupungin sivuja katsoessa, (Kemin kaupungin sivuilta löytyy muutaman kemiläisen bloggaajan nettisivut, mukaan lukien minunkin on siellä) niin on mukava kuulua joukkoon. Joten tässä välissä, haluan kiittää kemiläisiä, vaikka minä tätä Kemi-sarjaa kirjoitankin, on teidän ansiota, että jatkan sitä. Kiitos!
Kemin kaupungin sivuilla on paikallisten bloggaajien osoitteet, linkkaan sen tähän.
Joskus saatan saada kommenttia joltain paljon suositummalta bloggaajalta, joka tuntuu välillä niin oudolta, koska minä en näihin suosituimpiin kuulu todellakaan. Alkuvuosina en olisi osannut sitäkään odottaa, kuinka monet bloggaajat tukevat toisiaan, antavat postausideoita ja seuraavat tiiviisti muidenkin blogeja. Kuulun myös Bloggarit Facebook-ryhmään ja toiseenkiin ryhmään Whatsappissa. Vuoden 2013 minä ei olisi uskaltanut liittyä mihinkään ryhmään, jossa muut näkisivät blogini sisällön. Nyt kun mietin, en kyllä tiennyt yhtikäs mitään bloggaamisesta, nykyään se on minulle kuin elämäntyyli, en osaisi kuvitella elämääni ilman tätä. Enää en myöskään kirjoita sen vuoksi, että hyötyisin tästä rahallisesti, kirjoitan koska rakastan sitä. Muistan, että alkuvaiheessa perheeni ei myöskään tiennyt blogistani sen kummemmin. Nykyään saan läheisiltäni kirjoitusvinkkejä. Jotkut eivät ole minun, tai minun blogini tyylisiä, mutta välillä saan hyviäkin vinkkejä. Ystävät tukevat minua myös, suostuvat lähteä kuvaamaan kanssani tai ottamaan uusia asukuvia.
On kyllä ihan hullua ajatella, että minäkin olen kuulunut blogimaailmaan jo jonkin aikaa. Vaikka aluksi blogini oli kyllä ihan erilainen, huonolla tavalla, olen iloinen, että ryhdyin tähän hommaan. Ei ole aina ihan helppoa, välillä stressaavaa, mutta loppupeleissä palkitsevaa.
Kiitos kun luitte, näkemiin!
