Ne kaverit, joita näin ala-asteella hurjan paljon, alkoivat ottaa etäisyyttä ja he muuttuivat todella paljon. Ja tietysti silloin alkoi luokkalaisten jakaantuminen. Kaikilla olivat omat kuppikunnat, jotka eivät muuttuneen yläasteen aikana mihinkään. Osa ihmisistä ylpistyi liikaa, jotta he eivät voineet edes moikata, kun tulivat kadulla vastaan ja osaan ei vain tullut enää pidettyä yhtä paljon yhteyttä, varsinkin jos toinen joutui 7B:lle ja itse olin C-luokalla. Meillä oli yläasteella vaatimaton neljän kopla, joka välillä jakaantui syystä jos toisesta ja sitten palasi takaisin neljän voimanaisen ryhmäksi. Ja tietysti yläasteeseen kuului myös draamaa. Erimielisyyksiä ja virheitä. Tunsin, ettei minusta pidetä, en ole varma kuvittelinko omiani, mutta yhden asian tiesin. Oikeita ystäviä minulla ei ollut kuin pari, osa on minun elämässäni yhä ja olen kiitollinen siitä. Eniten hermoilin yläasteella tulevaa rippileiriä, sillä ystäviä oli enää siinä vaiheessa niin vähän, että miten se rippileiri tulee sujumaan. Pelotti, että nämä tietyt ystäväni eivät ole samaan aikaan leirillä. Lopulta kävi niin, että yksi hyvistä ystävistäni oli samalla leirillä ja samalla myös huonekaverini. Silloin vietin aikaa myös muiden entisten luokkakavereideni kanssa, joka lopulta oli todella mukava kokemus. Koko rippileiri ei enää tuntunut pelottavalta, enemmänkin siedettävältä. Konfirmaatio sujui hyvin, paljon sukulaisiani oli kirkossa mukana, osa tuli myös kotiini kakkukahville, osa lähti kotiin, joka tuntui ehkä vähän pahalta, etteivät he löytäneet aikaa tulla kotiini saakka, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä. Rippileirin jälkeen sain myös ensimmäisen poikaystäväni, suhde häneen kesti ehkä puoli vuotta, joka välillä oli niin puuduttavaa ja lopulta ohi. Heti perään sain pitkäaikaisen poikaystävän, enkä kyllä kadu sitä hetkeäkään, vaikka alamäkiä oli paljon. Siis en pilaile, kun sanon, että niitä oli paljon. Olimme erossa suhteen keskivaiheessa jonkin aikaa, mutta se aika oli vähäistä, se kesti ehkä kuukauden jos toisenkin. Tässä vaiheessa olikin jo peruskoulun päättäjäiset, en ollut koskaan huono koulussa, ainakaan omasta mielestäni, paitsi matematiikassa en ole koskaan ollut hyvä. Kun ei ole matikkapäätä, niin sitä ei ole, vaikka kuinka yrittäisi. Valmistuin peruskoulusta kahdeksan keskiarvolla ja olin jo hakenut lähihoitaja-alalle. Päättötodistukseni oli tätä luokkaa:
Äidinkieli 8
Ruotsi 7
Englanti 8
Matematiikka 6
Biologia 7
Maantieto 8
Fysiikka 8
Kemia 7
Liikunta 8
Yhteiskuntaoppi 8
Historia 9
Terveystieto 7
ATK 9
Ilmaisutaito 10
Uskonto 8
Viestintä 9
Käsityö 8
Olin käynyt soveltuvuuskokeissa ja omasta mielestäni pärjäsin hyvin. Enää vain piti odottaa päätöstä. Olin niin hermostunut, sillä päätös kouluista tuli vasta kesäkuun loppuvaiheessa. Olin myös hakenut muihin kouluihin, mutta toiseksi vaihtoehdoksi olin laittanut lukion, vaikka oikeasti en sinne halunnut. Tässä pieni pätkä päiväkirjastani ajalta 12.3.2014:
Noniin yhteishaku tehty. Ensimmäinen vaihtoehto oli sosiaali- ja terveysalan pk, eli lähihoitaja. Toinen vaihtoehto oli Kemin Lyseon lukio, kolmantena matkailuala, neljäntenä hiusala ja viimeisenä kauneudenhoitoala. Toivottavasti pääsen tuohon ensimmäiseen kouluun.
Joten vain toivoin, että pääsen lähihoitaja-alalle, etten vain joudu lukion penkille pänttäämään koeviikkoja varten. Mutta jatketaan suhteestani. Oli mukavaa, kun vanhemmat, sekä isovanhemmat ottivat hänet hyvin vastaan ja kaikki tulivat toimeen hänen kanssaan. Ehkä se tuntuikin siinä hieman oudolta, minusta tuntui, että kaikki on ihan liian hyvin. Mielestäni missään suhteessa kaikki ei voi olla ihan täysin täydellistä. Ehdimme seurustella ehkä pari vuotta, kunnes suhde päättyi. Itselläni ei enää ollut yhtä paljon tunteita häntä kohtaan ja olimme melko lailla molemmat yhtä mieltä erosta. Tai sellaisen vaikutelman hän antoi minulle silloin. Mutta aina välillä kuulen tietystä suunnasta juoruja, että hänellä vieläkin on tunteita. Hänen vuokseen toivon, että ei ole. Tai minä en ainakaan haluaisi tuntea niin sellaista henkilöä kohtaan, jolta ei saa vastakaikua. Se nimittäin tuntuu pahalta, eikä minulla ole mitään syytä toivoa, että entisellä poikaystävälläni olisi paha olo. Sekä toivon, että hän myös yrittää sammuttaa ne tunteet minua kohtaan itsensä ja minun takiani, sillä eron jälkeen olen aloittanut uuden suhteen toisen kanssa, sitä paitsi erostamme on jo muutama vuosi. Tosiaan, ennen tätä kaikkea, sain vihdoin päätöksen, mihin kouluun minut on valittu. Ja pääsin kuin pääsinkin lähihoitajakouluun. Tässä on pieni ote minun vanhasta päiväkirjastani, ajalta 15.6.2014:
En eilen ehtinyt kirjoitella, mutta mitään erikoista ei tapahtunut. Paitsi, että mä pääsin sinne lähihoitaja-alalle! Vähän ihanaa! Ystävänikin pääsi! Toisesta kaveristani en tiedä, kun hänen nimeään ei lukenut valittujen listalla netissä. En ensin osannut uskoa, että pääsin sinne! En joutunut lukioon!
Äidinkieli 8
Ruotsi 7
Englanti 8
Matematiikka 6
Biologia 7
Maantieto 8
Fysiikka 8
Kemia 7
Liikunta 8
Yhteiskuntaoppi 8
Historia 9
Terveystieto 7
ATK 9
Ilmaisutaito 10
Uskonto 8
Viestintä 9
Käsityö 8
Olin käynyt soveltuvuuskokeissa ja omasta mielestäni pärjäsin hyvin. Enää vain piti odottaa päätöstä. Olin niin hermostunut, sillä päätös kouluista tuli vasta kesäkuun loppuvaiheessa. Olin myös hakenut muihin kouluihin, mutta toiseksi vaihtoehdoksi olin laittanut lukion, vaikka oikeasti en sinne halunnut. Tässä pieni pätkä päiväkirjastani ajalta 12.3.2014:
Noniin yhteishaku tehty. Ensimmäinen vaihtoehto oli sosiaali- ja terveysalan pk, eli lähihoitaja. Toinen vaihtoehto oli Kemin Lyseon lukio, kolmantena matkailuala, neljäntenä hiusala ja viimeisenä kauneudenhoitoala. Toivottavasti pääsen tuohon ensimmäiseen kouluun.
Joten vain toivoin, että pääsen lähihoitaja-alalle, etten vain joudu lukion penkille pänttäämään koeviikkoja varten. Mutta jatketaan suhteestani. Oli mukavaa, kun vanhemmat, sekä isovanhemmat ottivat hänet hyvin vastaan ja kaikki tulivat toimeen hänen kanssaan. Ehkä se tuntuikin siinä hieman oudolta, minusta tuntui, että kaikki on ihan liian hyvin. Mielestäni missään suhteessa kaikki ei voi olla ihan täysin täydellistä. Ehdimme seurustella ehkä pari vuotta, kunnes suhde päättyi. Itselläni ei enää ollut yhtä paljon tunteita häntä kohtaan ja olimme melko lailla molemmat yhtä mieltä erosta. Tai sellaisen vaikutelman hän antoi minulle silloin. Mutta aina välillä kuulen tietystä suunnasta juoruja, että hänellä vieläkin on tunteita. Hänen vuokseen toivon, että ei ole. Tai minä en ainakaan haluaisi tuntea niin sellaista henkilöä kohtaan, jolta ei saa vastakaikua. Se nimittäin tuntuu pahalta, eikä minulla ole mitään syytä toivoa, että entisellä poikaystävälläni olisi paha olo. Sekä toivon, että hän myös yrittää sammuttaa ne tunteet minua kohtaan itsensä ja minun takiani, sillä eron jälkeen olen aloittanut uuden suhteen toisen kanssa, sitä paitsi erostamme on jo muutama vuosi. Tosiaan, ennen tätä kaikkea, sain vihdoin päätöksen, mihin kouluun minut on valittu. Ja pääsin kuin pääsinkin lähihoitajakouluun. Tässä on pieni ote minun vanhasta päiväkirjastani, ajalta 15.6.2014:
En eilen ehtinyt kirjoitella, mutta mitään erikoista ei tapahtunut. Paitsi, että mä pääsin sinne lähihoitaja-alalle! Vähän ihanaa! Ystävänikin pääsi! Toisesta kaveristani en tiedä, kun hänen nimeään ei lukenut valittujen listalla netissä. En ensin osannut uskoa, että pääsin sinne! En joutunut lukioon!
