Lähdetään Raumalle!

helmikuuta 07, 2017

Äiti, Satu, Suvi ja mummo tulivat hakemaan minua tuossa kahdeksan aikaan aamulla. Emme äidin kanssa olleet syöneet kunnolla aamupalaa, joten ensimmäinen pysähdys oli jo Iin Shellillä. Haimme sieltä vähän juotavaa ja syötävää, minun ja äidin ravitseva aamupala oli limukkaa ja laskiaispullaa.






En ajomatkalta kauheasti kuvia ottanut, ei ollut oikein mitään kuvattavaa, kun matkamme oli vain yhtä suoraa tietä pitkin. Jossain ennen Merikarviaa pysähdyimme syömään ruoan, itse söin hampurilaisaterian, Satu ja Suvi pizzaa, mummo ja äiti sitten söivät seisovasta pöydästä. 


Raumalle saavuttiin iltakuuden maissa, istuskelimme vähän aikaa ja ihastelimme uutta serkkuani ja sitten menimme saunomaan. Ensimmäisenä iltana emme käyneet missään, olimme kauhean väsyneitä matkasta. Heräsimme sunnuntaiaamuna kahdeksan maissa, itse löhöilin sängyllä yhdeksään asti ja sitten menin aamupalalle. Enoni täytyi hakea kaupungista kukka-asetelmat ja me kävimme myös kiertelemässä. Ajelimme ympäri vanhaa Raumaa, odotellessamme, että kukkakauppa aukeaa.




Kun saimme kukat haettua ja vietyä enoni ja hänen tyttöystävänsä luokseen, lähdimme pullakahveille erääseen ihanaan pikkukahvilaan, joka sijaitsi vanhassa Raumassa.



Bongasin varmaan pääni kokoisen laskiaispullan, joten oli pakko ostaa se, ihanan kaakaon kera. Tai oikeastaan enoni tarjosi nämä.




Raumalla sää oli kuin olisi elänyt huhtikuussa, lunta oli säälittävän vähän, oli kuin kevät. Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa Raumalle, mutta ensi kerralla otan Villen mukaani. Kesällä luultavammin olemme menossa uudelleen Raumalle.




Kastejuhlasta en tänne voinut kuvia laittaa, mutta juhlat alkoivat siinä kahden maissa ja loppuivat suunnilleen neljän tai viiden aikaan. Mutta sen jälkeen oli pakko pistää päiväunille, ennen illan menoja. Heräsin puoli seitsemältä, sillä olimme lähdössä illalla keskustaan käymään yhdillä.






Piti täälläkin nyt käydä, kun äiti oli puhunut tästä, kun oli viimeksi Raumalla käynyt, joten minäkin halusin nähdä tämän Putkan.



Tästä ei ollutkaan kuin 10 minuutin matka takaisin enoni ja tyttöystävänsä luokse, itse kun olin jo Putkassa syönyt, niin lähdin suoraan nukkumaan, muut jäivät vielä alakertaan syömään. 
Oli kyllä huvittavaa huomata, että Ravintola Putkaa vastapäätä oli oikea putka.



Maanantaina herättiin kahdeksan maissa, söimme aamupalan ja lähdimme puoli kymmeneltä ajamaan takaisin kohti Kemiä. Kemissä olimme jo puoli kahdeksan aikoihin, sillä pysähdyimme vähemmän kuin menomatkalla. Matkan jälkeen olin ihan poikki, kävin suihkussa ja nukahdin melkein heti kun pistin sohvalle makoilemaan.

Reissu oli aivan mahtava, kesällä on pakko mennä uudelleen Raumalle, mutta seuraavalla kerralla Villen on pakko lähteä mukaani, haluan hänen kanssaan kierrellä pitkin vanhaa Raumaa ja siellä oli myös kivan näköinen pelikauppa, josta Ville saattaisi pitää. 

Ostin myös HongKongista kaksi sydänkoristetta, lehtitelineen ja Villelle pullon muotoisen kellon, joka on oikeasta kaljapullosta tehty.

Eipä minulla ole muuta lisättävää tästä reissusta, oli sanoinkuvaamattoman mahtava ja ikävä on jo nyt sinne takaisin! Kiitos kun luitte, näkemiin! 

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.