joulukuuta 28, 2017
Olin niin innoissani siitä, että minun ystävänikin pääsi samalle alalle, mutta hän valitsi kaksoistutkinnon ja kesti lähihoitajakoulua neljä päivää, lopulta hän vaihtoi pelkästään lukioon. Mutta sain todella nopeasti uusia ystäviä, joita näen yhä, vaikka opiskeluni siellä ovat jo ohi. Ala oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Opin paljon asioita ja ne ovat kyllä hyvin jääneet mieleeni, vaikka aloitin opinnot vuonna 2014. Eihän siitä kauaa ole, mutta asiat, mitä peruskoulussa opetettiin, eivät ole jääneet mieleeni yhtä hyvin, kuin ammattikoulussa. Tietysti sielläkin pikkuhiljaa muodostui omat kuppikunnat, josta opettajakin kerran meille puhui, mutta se on varmaan ihan luonnollista, teiniaikoina varsinkin. Opintojen aikana, muutama oppilas ehti jo keskeyttää opinnot. Minä liityin oppilaskuntaan ensimmäisenä vuotena ja nautin siitä todella paljon. Pääsimme myös oppilaskunnan kautta Suomen Ammattiin Opiskelevien reissuille, joka jännitti todella paljon, sillä eihän sinne opettajia mukaan tule, olimme ihan keskenämme, me oppilaat. Kävimme näillä reissuilla kolme kertaa, Helsingissä, Turussa ja Jämsässä. Jämsän reissu meni miten meni, sillä junamatkan aikana, meidän täytyi vaihtaa junaa ja tämä vaihto tapahtui Tampereella. Vaihto sujui hyvin, ei mitään ongelmaa, mutta kun pääsimme Jämsän juna-asemalle, joka tietysti oli tyhjä ja monikaan matkustaja ei tällä pysäkillä jäänyt pois, joten juna teki todella lyhyen pysähdyksen ja emme millään ehtineet junasta pois. Joten eipä siinä auttanut kun jäädä seuraavalla pysäkillä pois, joka oli Jyväskylä. Onneksemme pääsimme ilmaiseksi Jämsään, sillä juna ei todellakaan pysähtynyt kuin parin sekunnin verran. Kyllä siinä ehti paniikki iskeä. Ehdin opiskella vuoteen 2015 saakka, kunnes tapasin nykyisen kihlattuni ja avomieheni. Seurustelu alkoi tapaamisilla kavereiden kesken ja jossain vaiheessa aloimme viettää aikaa kahdestaan ja ei siihen muuta tarvitakaan, jotta suhde kehittyisi vielä pidemmälle. Elämämme yhdessä on sujunut todella hyvin, emme ole kohdanneet sellaisia vaikeuksia, mitkä horjuttaisivat suhdettamme, aina olemme yhdessä selvinneet asioista ja siitä minä pidän. Suhde ei ole täydellinen, niin sen pitääkin olla ja olemme toistemme tukena. Isovanhempani tulivat entiseni kanssa paremmin toimeen, mutta tämä suhde onkin vain minun ja poikaystäväni, ei kenenkään muun. Olemme yhdessä kokeneet paljon, on ollut menetyksiä, suuriakin sellaisia ja olemme myös kokeneet paljon iloisia asioita.
Perhe
Olen ainoa lapsi perheessäni, mikä välillä tuntui todella hyvältä, mutta lapsena halusin isoveljen, vaikka se ei tietenkään ollut mahdollista, mutta halusin olla perheen nuorin. Syytä tälle en osaa sanoa, mutta isoveli tuntui hyvältä idealta. Sellainen, joka suojelee ja välillä olisi halunnut leikkiä kanssani. Tämä haave ei kestänyt pitkään. Olen myös kokenut sellaisia tunteita, kuin olisin ainoa suvussani, jolla olisi aina parantamisen varaa. Ihan kuin muut nuoret sukulaiseni ovat aina paljon parempia, kuin minä. Tämä tunne on minulla ollut niin kauan, kuin vain muistan ja uskon, että se ei ikinä katoa. Se tunne tuntuu todella pahalta, sillä tiedän, että olen oma itseni ja hyvä siinä. Mutta silti joskus jokin saa minut tuntemaan ala-arvoiseksi, vaikka sitä todellisuudessa en ole. Sukuni on todella iso, molemmilta puolin. Muistan aina, miten jouluaattona tehtiin. Aamulla sain avata äidin ja isän ostamia lahjoja, sekä kavereideni antamat lahjat, söimme aamupuuron ja katsoin Lumiukkoa televisiosta. Mutta iltaa emme viettäneet kotona. Ensiksi menimme joko haudalle viemään kynttilät, tai menimme isäni vanhempien luokse syömään ja avaamaan lahjoja. Sieltä sain aina eniten lahjoja, joka tietenkin nuorelle tytölle on unelmien täyttymys. Pappani esitti Joulupukkia, hän aina väitti, että hän pelkää Joulupukkia, jonka takia hän meni pannuhuoneeseen häntä piiloon. Se kulissi romahti silloin, kun näin hänen vaihtavan Joulupukin vaatteita omassa huoneessaan. En muista, mainitsinko hänelle siitä heti, vai sitten myöhemmin. Sen jälkeen, menimme äidin vanhempien luokse. Siellä oli paljon sukulaisia, vähitellen aina enemmän, kun äidin sisaret saivat lapsia. Olen siis serkuksista vanhin. Sielläkin oli paljon lahjoja, muistan, kun kuusen alla oli todella suuri lahjavuori. Tietysti, koska äidilläni on neljä sisarta, kaksi siskoa ja kaksi veljeä, sitten mukaan lukien äitini isoäiti, mahdolliset poika- ja tyttöystävät ja lapset. Aina ennen joulua, mummo piilotti lahjat vaatekaapin päälle. Ei se tietenkään parhain piilo ollut, koska näimme ne lahjat, mutta ne olivat jo paketoituja. Toiseksi vanhimman serkkuni kanssa hypimme mummon ja papan sängyllä ja yritimme katsoa, mikä lahja on tarkoitettu meille. Emme siinä oikein ikinä onnistuneet. Jouluperinteet eivät ikinä muuttuneet. Loppuillasta, kun pääsimme kotiin, kannoin kauheat määrät lahjoja huoneeseeni ja ihailin niitä vielä hetken aikaa ja etsin niille sopivat paikat. Nykyinen jouluperinne on, että minä ja avomieheni käymme vanhempieni luona päivällä, avaamme lahjat ja ennen kuin lähdemme isovanhempieni luokse, viemme kihlattuni kotiin ja loppuillasta vanhempani tuovat minut kotiin. Tänä vuonna voi olla, että menen yksin vanhempieni luokse, emme ole siitä vielä ihan varmoja, sillä mieheni äiti tulee illalla meidän luoksemme tekemään poikansa kanssa ruokaa. Aikojen myötä sukulaiset ovat vähentyneet ja jouluaattona ei ole enää sitä suurta porukkaa yhdessä syömässä ja avaamassa lahjoja. Olemme myös tehneet paljon lomareissuja Suomen sisäpuolella. Kolme tai neljä kertaa olemme käyneet vanhempieni ja serkkuni kanssa Vaasassa, tietysti Wasalandiassa ja Tropiclandiassa. Vanhemmalla iällä olemme myös käyneet Tampereella äitini, hänen serkkunsa ja lapsensa kanssa parin päivän reissulla, joka oli aivan mahtavaa. Ikävä kyllä, silloin unohdin laukkuni erääseen vaateliikkeen pukuhuoneeseen ja olin aivan paniikissa asiasta, sillä kyseinen liike oli jo ehtinyt sulkeutua. Onneksi lähdimme aamulla ensimmäisenä sinne ja laukku oli tallessa. Täytyihän meidän käydä saman reissun aikana Särkänniemessä ensimmäistä kertaa. Tai olen joskus käynyt isovanhempieni kanssa siellä, mutta en muista asiasta juuri mitään. Kaikista hauskimpia reissuja ovat olleet Muoniossa, sillä sain ottaa ystäväni mukaan, vuosi taisi olla silloin joko 2011 tai 2012. Meillä oli todella hauskaa ja kävimme myös Muoniossa ystäväni ja hänen perheensä kanssa. Ensimmäisellä kerralla mukana olivat äitini, hänen kaksi sisartaan ja ystäväni. Saman vuoden aikana kävimme myös vanhempieni ja saman ystävän kanssa Alahärmässä ja Powerparkissa. Yövyimme todella pienessä hotellihuoneessa. Se siis oli oikeasti pieni huone, kaksi sänkyä, vanhemmilleni omat ja kaksi petiä lattialla. Kaikista pahin oli ehkä se, että ikkunaa ei saanut kunnolla auki ja huoneeseen pystyi kärventymään helposti. Oli nimittäin erittäin kuuma ilma, joten nukkuminen oli tuskaa. Olin mennyt yön aikana jääkaapin viereen nukkumaan ylettömän kuumuuden takia ja äiti oli ihmetellyt, että olinko lähtenyt unissaan kävelemään käytävään. Harmiksemme Powerparkissa ollessamme alkoi tietysti satamaan vettä. Mutta loppujen lopuksi reissu oli aivan mahtava, silloin kävimme myös ensimmäistä kertaa CoffeeHouse:ssa ja rakastuimme siihen välittömästi. Ikävä kyllä tämä reissu oli melko lyhyt ja oli palattava takaisin arkeen. Mutta olen onnellinen ja tyytyväinen perheeseen, jossa on vietetty paljon yhteistä aikaa. Monilla sitä ei välttämättä ole. Vuonna 2013 aloin jakamaan elämääni blogin kautta, olin kauan aikaa jahkaillut, että uskallanko aloittaa blogin kirjoittamisen, lukeeko sitä kukaan ja aletaanko minulle valittamaan siitä. Mutta vielä monen vuoden jälkeen blogin kirjoittaminen on yhä osa elämääni ja en kadu sen aloittamista.
0 kommenttia