Millaista on kirjoittaa blogia?

helmikuuta 15, 2018

Tämä on niille, jotka eivät ole koskaan kirjoittaneet blogia ja saattavat harkita moista. Itse olen kirjoittanut jo vuodesta 2013 lähtien ja kyllä tässä on vielä opeteltavaa. Mutta kuten jokaisessa asiassa, tässäkin kehittyy pikkuhiljaa aina enemmän ja enemmän. Tässä näin alkuun pieniä kulmakiviä blogia varten.

Tärkeää on selkeys. Lukijoille se on tärkeää, että blogin etusivu on selkeä, että teksti ja kaikki muut sivulinkit ovat helposti löydettävissä. Itse tein sen virheen alussa, että lisäilin etusivulle paljon erilaisia linkkejä ja kuvia, jonka takia etusivu oli ihan täynnä.

Kuvien laatu on myös yksi tärkeä yksityiskohta. Epäselvät kuvat ovat inhottavaa katseltavaa jopa omalle silmälle. Jos itse et tykkää kuvan laadusta, silloin sitä ei kannata myöskään blogiin laittaa. Itse en aikaisemmin jaksanut välittää laadusta, ajattelin vain, että kyllä siitä nyt selvää saa ja julkaisin postauksen. Mutta mitä laadukkaammat kuvat, sen hienompi postaus!

Tekstiä on joko vähän tai paljon. Sen voi päättää itse, jos postauksessa kuvat kertovat puolestaan, kuten esimerkiksi myday-postauksessa, tekstiä ei välttämättä tarvitse paljon, tekstin määrä riippuu postauksen aiheesta. Mutta ite huomasin, että kannattaa suosia luettavan näköistä fonttia (eli ei ihan kaunokirjoitusta), sekä värinä on hyvä käyttää perusmustaa. Keltainen teksti on hankalaa luettavaa ja joillakin siitä koituu vain päänsärkyä. Oli ihan normaali virhe minulta kirjoittaa jokainen lause eri värillä, mutta opin siitä pois.

Blogin kirjoittaminen on joskus helppoa, joskus ei. Välillä keksin helposti toteutettavan aiheen ihan lennosta, otan kuvat ja ryhdyn kirjoittamaan. Joskus aihetta pitää miettiä kauan aikaa, lähteä ulos kuvaamaan tiettyyn määränpäähän ja sitten vielä kirjoittaa sopiva teksti. Itse teen myös niin, että ajastan postaukset, niin ei tarvitse julkaisupäivänä kiirehtiä kirjoittamisessa. Tietysti on hyvä päättää ajankohdat, milloin postaus tulee blogiin, niin kuin itsellläni, postaus tulee kolmesti viikossa (tiistai, torstai, lauantai), muiden kiireiden takia seuraavana päivänä.



Eniten aikaa vie varmaan tekstin kirjoittaminen, sillä kuvien ottaminen on helppoa, ellei taustaa joudu muokkaamaan omaan silmään miellyttäväksi. Esimerkiksi Koti-postauksissa siivoan aina kuvauskohteen, ennen itse kuvausta. Ulkona kuvaaminen on siinä mielessä helppoa, esimerkiksi kun kuvaan Kemi-postausta, taustan muokkaaminen jää kokonaan pois päiväjärjestyksestä. 

Kun lisään kuvat blogiin, tietysti ne täytyy ensin siirtää kamerasta koneelle, tai puhelimesta sähköpostiin. Sillä välin voin aloittaa kirjoittamisen, nimittäin kuvien siirtäminen sähköpostiin vie jonkin aikaa. 

Ei kai kukaan blogia kirjoittaisi, jos tästä ei nauttisi? 

Blogi on minulle tärkeä harrastus, tämä ei kuitenkaa luonnistu ihan käden käänteessä, vaan tämä vie aikaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Pitkän postauksen kirjoittaminen vie ainakin tunnin verran, kuvaaminen vielä erikseen. 



Ja jotta minun ei tarvitse koneelta aina tarkistaa, kirjaan postauksen ja niiden julkaisupäivät kalenteriin, niin muistan aloittaa uuden kirjoittamisen ajoissa. Tämä kyseinen kalenteri on ihan uusi, ostin tämän Prismasta, eikä maksanut, kuin neljä euroa. Kirjaan tähän minun, sekä Villen menot. Kalenterista löytyy myös viikkoaikataulut ja vuosikalenteri. Yhteen viikkoaikatauluun kirjan blogin julkaisupäivät, sekä kirjoitus- että kuvauspäivät. 


On aika harvinaista, että kuvaan kamerallani, sillä todella usein kuvaan puhelimella. Siinä kun on niin hyvä kamera, niin käytän sitä hyödykseni. En aina jaksa kantaa kameraa mukanani.

Blogin kirjoittaminen on lisäksi hauskaa, että terapeuttista. Tällä tavalla pystyn kirjoittamaan elämästäni ja muut pystyvät seuraamaan elämääni. Uskon, että kirjoitan tätä blogia vielä pitkään ja neljän vuoden päästä voin taas kirjoittaa, kuinka olen kehittynyt blogin kirjoittamisessa lisää. Tätä tämä on, välillä erittäin stressaavaa, mutta silti tähän jaksaa aina panostaa. 

Kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.