Postaus jolle en keksinyt nimeä

heinäkuuta 17, 2016

Hei taas! On jälleen vähän unohtunut kirjoitella. Tai oikeastaan en ole unohtanut. En ole ehtinyt, vaikka loma onkin. Viimeinen lomapäivä on mennyt tänään, huomenna alkaa 3 viikkoa kestävä kesätyö. 5.päivä loppuu työt ja silloin on Satama Open Air 2016, johon minulla on kahden päivän lippu.


Lomalla on tullut loikoiltua ja liikuttua. Sain vasta ajokortin, joten on tultu ajeltua porukoiden autolla. Ja n. viikko sitten tilasin itselleni uuden puhelimen, Samsung Galaxy s7 edge! Aivan ihana puhelin, mutta pakko hankkia suojakuoret siihen, ettei mene näyttö rikki. 

Ollaan Villen kanssa käyty myös Kuivaniemessä kyläilemässä ja uimassa Jassun ja Karan (Villen koiran) kansssa Hyypiön montulla. Tuli sitten heitettyä talviturkki pois! Kävimme myös koruliikkeessä tilaamassa minulle kihlasormus, Villellähän on jo sormus, mutta minulle ei ollut löytynyt vielä sopivaa, mutta keskiviikkona se löytyi! Huomenna varmaan pääsemme hakemaan sen liikkeestä. 

Pari sukulaistakin tulivat Göteborgista tällä viikolla. Ollaan käyty Villen ja porukoiden kanssa Pohjolankadulla, kun he yöpyvät siellä. Minulla oli tässä ylimääräistä aikaa, niin ajattelin vähän päivittää blogiakin.

Kesä tuntuu menevän liian nopeasti, se tuntuu joka vuosi lyhyemmältä ja lyhyemmältä. 

Mutta loman jälkeen on pari työssäoppimista ja vähän rästitehtäviä, sitten minulla alkaa lasten hoidon ja kasvatuksen osaamisala. Minusta tuntuu, että kolmen työssäoppimisen jälkeen se on se minun juttu.

Mutta siirrytään vain nyt kuviin ;)











Tässä on vähän lisää kuvia mun asunnosta, kun edellisessä Welcome to MY home - postauksessa ei ollut niin paljon kuvia.










Tilasin itelle Wish:stä mekon, löytyi niin halvalla että oli pakko ostaa. Ainoa huono puoli tuossa yläosassa, että se tuntuu vähän isolta ja näyttää myös siltä.



En oikein osaa kirjoittaa mitään, ei sinänsä ole mitään kummempaa tapahtunut. Olen ollut tänään koko päivän Villen tykönä Karan kanssa, kun Ville lähti aamulla käymään Oulussa, itse jäin sitten tänne nukkumaan. Nämä pari päivää ovat olleet todella lämpimiä Kemissä, mutta tänään on satanut vettä. Tällä hetkellä aurinko paistaa vähäsen ja tuulee.

Mutta lähden Villeä juna-asemalle vastaan, juttelin tuossa juuri Elinankin kanssa pitkästä aikaa puhelimessa :)

Mutta nyt täytyy mennä! Olemme kuulolla! ;)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia kodin yksityiskohdista! Mulla on muuten sama suihkuverho, on ehkä maailman söpöin :D

    https://meikkiarsenaali.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo tuo suihkuverho on aivan ihana ja löysin samanlaisen matonkin
      käyn tsekkaa sun blogisi :3

      Poista

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.