Yksi yö jouluun!
joulukuuta 23, 2015Tämä on minun suunnitelmani: odotan, että kello näyttää 00.01 ja sitten avaan ensimmäisen lahjani! En jaksa odottaa, ja silloinhan on jo jouluaatto ;)
Mutta ei kyllä tunnu siltä... kävin Vilin tykönä aamupäivällä, ennenkuin hän lähti Kuivaniemeen viettämään joulua. Sen jälkeen menin mummon ja papan tykö koristelemaan joulukuusta. Tänä vuonna meillä ei ole kuusta Lumon takia. Se kaataisi sen sata kertaa päivän aikana.
Kävin mummon kanssa shoppailemassa eilen, ostimme korvakorut ja sormuksen, uuden repun, alusvaatteita, paitaa, farkkua... huivin ja kivat tohvelit (vai mitkä lie). Olin viime viikonloppuna taas Villellä yötä, kun kerran joululomakin alkoi. Vaihdettiin lahjojakin. Vili sai multa hajuveden ja mä sain häneltä korun. Mutta me molemmat annoimme kaksi lahjaa toisillemme, avaamme toiset vasta huomenna. Vili tulee kuitenkin jouluaattona illalla Kemiin niin näemme silloin :) Saatamme käydä yhdessä Paattion hautuumaalla. Ylihuomenna menemme käymään yhdessä mummon ja papan tykönä.
Suunnittelimme Villen kanssa, jos menisimme uudeksi vuodeksi Ouluun. Kävisimme hänen mummon ja papan tykönä ja olisimme yön Oulussa. Se olisi kyllä ihan mukavaa, olla vaihteeksi uusi vuosi jossain muualla kuin Kemissä. Kun emme yleensä porukoiden kanssa tee mitään uutena vuotena.
Hyvää joulua kaikille! <3
0 kommenttia