Rehellinen myday

helmikuuta 17, 2018

Tänään kerron ihan normaalista päivästäni. Tai en tarkalleen yhdestä tietystä päivästä, vaan niistä päivistä, kun olen vain kotona, enkä lähde Ouluun tai muuallekaan. Yleensä olen tehnyt tänne mydayta siitä, kun olen käynyt Oulussa tai Kuivaniemessä, tai kun minulla on ollut erittäin hektinen päivä. Mutta nyt on vuorossa Even tylsistynyt, mutta rehellinen myday.


Yleensä keitän melkein heti herätessäni kahvit (tämä tapahtuu siis silloin, kun minulla ei ole koulua, koulupäivänä juon ensimmäiset kahvit vasta koulun kahvilassa). Normaalisti juon kahvit ennen ensimmäistä ateriaani, se riippuu aina vähän siitä, kuinka nälkäinen olen. Jos minulla ei ole kahviseuraa, katselen samalla Netflixiä puhelimestani keittiössä.



Ja tietenkin minun täytyy tehdä myös ruokaa päivälle, tai Villen. Tällä kertaa minä tein ruuan ja tein kebabkiusausta. Se on yllättävän hyvää ja helppo tehdä. 



Normaalisti käymme myös kaupasta hakemassa seuraavan päivän ruokatarvikkeet tai muuta, mitä jääkaapista on loppunut, kuten maito yleensä loppuu melkein heti. Ette voi uskoa, kuinka paljon meillä maitoa kuluu melkein silmänräpäyksessä. Keitämme niin paljon kahvia, sekä leivon ja ruokailun aikanakin menee tosi paljon maitoa. 



Ja siivoan joka päivä. Joko imuroin, tiskaan tai pyyhin pöytiä. Minun ei tarvitse joka päivä imuroida, mutta siistin asunnon tavaroista ja korjaan pöydät tavaroista ja astioista. Tiskaan ja imuroin joka toinen päivä. 



Ja silloin kun aikaa jää yli, kirjoittelen bujoa. Viimeksi tein Suomen kartan ja ruksin yli sellaiset kaupungit, joissa olen käynyt. Ja loppuillasta katselen televisiota Villen kanssa. Nauhoitamme aina Salkkarit ja muut ohjelmat, jotta voimme katsoa niitä myöhemmin illalla. 



Ja tietysti jompikumpi käyttää Karan ulkona ja ruokkii. Kara on yleensä mukana meidän kauppareissuillakin, se nimittäin juuri sopivasti mahtuu takakonttiin ja tilaa riittää myös nukkumisellekin.


Eihän ole kovin erikoinen päivä, jos mitään erityistä tekemistä ei löydy? Mutta pitää sitä laiskotellakin, sitten sitä jaksaa paremmin tekemisen täyteisillä päivillä. Ja on ihan normaalia, että koulupäivän jälkeen sitä on välillä vähän väsynyt ja laiska. Ja onneksi näinkin tylsänä päivänä näkee kavereitakin melkein joka päivä kahvittelun merkeissä.

Kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.