Eveliina: animals

Saimme Villen kanssa nerokkaan idean lähteä uimaan, Kara mukanamme tietysti. Matkaan lähti myös makkarapaketit ja pari pulloa limukkaa. Oli kyllä todella ihanaa ja virkistävää käydä pulikoimassa, auringon noustessa. Kello oli jossain viiden ja kuuden välissä, kun lähdimme uimaan, Karakin innolla ui Villen perässä. Itse kävin toista kertaa uimassa ja Ville heitti talviturkin pois ekaa kertaa tänä kesänä.

Oli kyllä ihanan hiljaista ja rauhallista. Meidän lisäksi rannalla oli pikkuinen sorsaperhe ja pari kalaa. Vesi oli ihanan lämmintä, mutta Karaa se viilensi ja virkisti silti kivasti. Hietikkokin oli vähän viileää vielä, joten Kara makoili paljon hietikolla ja kerjäsi makkaraa. Auringon noustessa ei ollut vielä edes tuskallisen kuuma, edes Karalla, päivää myöten tuli kyllä taas niin tuskallisen kuuma, ettei mitään järkeä.

Kotona sitä huomasi, kuinka väsähtänyt Kara oli vesijumpastaan, kun se nukkui pitkin päivää. Kyllä se kuumuus tekee myös sen, että Kara ei paljon jaksa liikkua, saatika leikkiä leluillaan niinkuin yleensä. Siinä mielessä kaipaan vähän viileämpää kesää, kun säälittää tuon reppanan puolesta. Mutta Kara ei läähättänyt yhtä paljon tällä kertaa. Meillä tosin kävi pieni kömmähdys, kun pääsimme kotiin. Kerron siitä alempana lisää.

Karan ilmeestä huomaa, ettei olisi ihan vielä halunnut lähteä kotiin, mutta minulle iski ihan kamala päänsärky ja olihan tuota oltu jo yli tunti rannalla. Joten lähdimme kotia kohti, hieman väsyneinä, mutta tyytyväisenä.

Kysyin Villeltä, onko hänellä avaimet, että voisiko hän avata oven, kun käteni olivat täynnä tavaraa. Noh, Ville oli unohtanut avaimet sinne Hyypiön uimarantaan, josta juuri tulimme pois. Oli minullakin onneksi avaimet, että pystyimme viemään Karan ja uimakamppeet sisälle, mutta samantien piti kyllä lähteä hakemaan ne Villen avaimet. Oli ihanaa lähteä ajamaan takaisin Sompujärvelle päin päänsäryssä ja väsyneenä. Mutta onneksi avaimet löytyivät ja pääsin vihdoin makuulle.

Oli ihan pakko levätä kotona, että päänsärky helpottuisi edes vähäsen. Lisäksi, olin pari päivää sitten kipeänä, niin minulla on vielä kaula aika kipeä, tuntuu, kuin korvien alapuolella olisi ihan kamalat patit, jotka puristaa kaulaa ikävästi.

Tässä oli meidän kiva aamu-uintimme, ymmärrän kyllä, miksi jotkut lähtevät aamu seitsemältä rannalle pulahtelemaan, kyllä siinä mieli virkistyy uinnin jälkeen, jalat ei ehkä välttämättä, mutta mieli sentään. Kiitos kun luitte, näkemiin!

Share |

Lämmin keskiviikkopäivä - Kemi

2018 kesäkuuta 28, 2018

Kerron ensin vähän edellisistä päivistä, nimittäin viikonlopun aikana, tarkalleen ottaen sunnuntaina heräsin hieman nuhaisena ja kurkkua kutitti ikävästi. Iltaa kohden olo heikkeni, yleiskunto siis ja ihan illalla nousi lämpö. Aluksi se oli vain 37.7 astetta, joten ajattelin nukkumalla saada sitä laskettua. Ei kulunut kuin puoli tuntia suunnilleen, kuumetta olikin jo 38.1 astetta. Otin tietysti Panadolin avuksi, mutta vartissa kuume nousikin 39 asteeseen ja siitä silmänräpäyksessä 39.5 asteeseen. Olo oli aivan kamala, tuntui kuin olisi turkasen päissään, eivätkä mitkään lihakset kykeneet mihinkään. Onneksi yöllä kuume laski, mutta jossain kolmen aikaan yöllä se nousi takaisin 39.3 asteeseen, yö meni hiestä märkänä ja tokkurassa. Onneksi kuume kesti vain sen yhden illan ja yön, mutta nuha ja yskä jäi. Nyt tällä hetkellä limaa tulee koko ajan, ohimo on paineesta kipeä ja yskä on rohisevaa. Pääasia, että limat lähtee pois.

Nuhasta huolimatta, kävimme keskiviikkona Karan kanssa Sotisaaressa vähän lenkkeilemässä ja pulikoimassa vedessä. Kara oli ihan innoissaan, kun Sotisaaressa ei kovin tiheään tule käytyä ja joka puolella on uusia hajuja, lisäksi Karalla on juoksuaika tällä hetkellä.

Kara tykkäsi kovasti tallustella metsäteitä pitkin, vähän vaihtelua perus asfalttipäällysteisistä pyöräteistä. Ja pitihän sitä tietenkin ensimmäisen rantaviivan kohdatessa käydä vähän testaamassa, onko vesi kuinka lämmintä tähän aikaan kesästä. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta tälle kesälle, kävimme myös jokin aika sitten Hyypiössä uittamassa Karaa, itse en uskaltanut uimaan, mutta kahlasin Karan kanssa. Eipä minulla uimakamppeitakaan ollut mukana silloin.

Oli kyllä itselläkin mukavaa käydä vähän lenkkeilemässä, vaikka nuha vähän häiritsikin menoa. Mutta onneksi kuumetta ei enää ollut. Sunnuntain jälkeen oli vielä vähän veto pois, joten en ole kunnolla käynyt koiran kanssa lenkillä.

Perjantain suunnitelmissa olisi käydä Oulussa, Villen ja vanhempien kanssa. Vanhemmat haluavat käydä Bauhausissa ja sitten ajattelimme käydä Ideaparkissa kiertelemässä. Viimeksi taisin käydä siellä silloin, kun se oli juuri auennut ja Ville ei ole käynyt kertaakaan.

Vaikka se ei kuvista niin hyvin näy, oli kuitenkin hyvä ilma, aurinko lämmitti mukavasti, mutta tuuli kyllä yltyi iltaa myöten. Tämä oli kyllä silti onnistunut reissu koirankin kannalta, täällä oli tosi mukava käydä kävelemässä ja koirakin pääsi vilvoittelemaan samalla. Tämä kaikki siis oli Sotisaaren päätyssä, ennen vanhaa puiden uittopaikkaa. Eli ei jatkettu porteista suoraan, vaan käännyttiin vasemmalle.

Kiitos kun luitte, näkemiin!

Share |

Veitsiluodon kalapaikka | Kemi

2018 toukokuuta 03, 2018

Päätimme eilen käydä jossain paistamassa makkaraa näin vapun kunniaksi, kun emme käyneet edes katsomassa vappukulkuetta. Enkä toisaalta olisi ehtinytkään, sillä olin sillä hetkellä vielä siivoamassa yhtä asuntoa asumiskuntoon mummon kanssa. Ennen matkaa makkaran paistoon, kävin myös vanhempien luona, kun äiti oli kotiutunut Levin reissultaan. Sain tosi kivoja tuliasia, jotka esittelen vaikka seuraavassa postauksessa.

Kello oli varmaan seitsemän kun lähdimme. Kävimme ensiksi Keminmaassa, kun muistimme, että siellä on myös makkaranpaistopaikka, ennen Isohaaran siltaa. Tosin, laavua ei ollut enää jäljellä, saatika puitakaan. Joten se oli hukkareissu. Sitten kävi mielessä, jos kävisimme vaikka Hyypiön laavulla, sinnekin oli jonkin matkaa, emmekä olleet varmoja, onko sielläkään puita.

No, kello löi jo kahdeksaa, kävimme pikaisesti tankilla ja Prismassa ja lähdimme Hepolan kala-altaille. Kun pääsimme paikan päälle, pari ihmistä, jotka siellä olivat tekivät juuri lähtöään, joten Karankin pystyi päästämään vapaaksi siellä. Puitakin oli jonkin verran, että Ville sai tulet aikaiseksi. Päätin samalla napata muutaman kuvan, kun kerran sinne asti ajoimme.

Alue on siis rakentunut Veitsiluodon makeavesialtaan ympärille. Alueella on 25 metrinen kalastuslaituri, kunnostettu silta ja laavu. Kalastusluvathan tarvitaan ja Lapintuulesta voi ne hankkia.

En itse olisi osannut ehdottaa tätä paikkaa, sillä tämä oli minulle ensimmäinen kerta kala-altailla. Kara oli tosin erittäin kiinnostunut virtaavasta vedestä, kunnon vesipeto kun on nykyään, täytyi välillä vahtia, ettei Kara todellakin aio hypätä virran vietäväksi.

Meitä ennen ollut pariskunta oli vielä pilkkimässä jäällä, itse en tosiaankaan uskaltaisi lähteä löntystelemään jäälle enää, saa tarkkaan katsoa, mihin astuu. Ei Karaakaan uskaltanut päästää jäälle juoksentelemaan. Kara oli kyllä menossa joka suuntaan, mutta heti kun kaivoi makkarapaketin repusta esiin, niin eiköhän sitten pysynyt vierellä.

Pisti silmään, että tämä oli melko uudehkon näköinen, en tiedä kuinka uusi, kun en ole aikaisemmin täällä käynyt, mutta silti uudelta näytti. Laavun katos on varmaan myös uusittu (?) , ainakin hyvässä kunnossa oli.

Näimme myös joutsenen lentelevän ylitse, sitä ääntä ei voi olla kuulematta ja seuraavaksi näkyikin, kun valkoinen iso lintu lensi toiselle puolelle jäätikköä. Oletin automaattisesti, että toinenkin näkyy kohta, mutta se näyttikin olevan yksin liikenteessä. Olen muutaman kerran tänä vuonna nähnyt joutsenpariskunnan, mutta tämä ei tainnut sitten olla sama yksilö.

Vaikka kello olikin jo yhdeksän ja kymmenen huitteilla, sain ihan hyviä kuvia vielä otettua. En ollut ainoa kamera kädessä vaeltamassa, sillä myöhemmin saapui joku toinenkin ottamaan kuvia, paremmilla välineillä vain. Itsekin haluaisin tähän kameraan jalan, jotta ei tarvitse ottaa 100 kuvaa yhdestä kulmasta ja toivoa, että edes yksi ei olisi tärähtänyt.

Sain myös otettua pari kuvaa Karastakin. Aluksi Kara pyöritteli päätään niin, että kuvan ottaminen oli mahdotonta. Kyllä se sitten pysyi paikallaan, kun Ville seisoi takana ja yritti saada Karan huomion.

Oli loppujen lopuksi onnistunut reissu, eikä edes palellut, kun oli oikeanlaiset vaatteet päällä. Puutkin sai nopeasti syttymään, kun olivat niin lahoja. Voisin toisenkin kerran käydä!

Kiitos kun luitte, näkemiin!

Share |

Tässä on Elviira

2018 huhtikuuta 26, 2018

Elviira on jäänyt vähän taaemmaksi blogin puolella. Tai Elviiraa ei ole tunnettukaan blogissani ollenkaan, vaikka kesällä Ellu täyttää jo vuoden verran. Elviira asettui meille elokuussa 2017 täysin ei-suunnitellusti eräällä Oulun reissulla.

Elviira on teddy-hermeliini kääpiökani, joka on erittäin huomionkipeä, pieni kehräävä karvapallo. Kyllä, kanitkin kehräävät, en vain tiennyt sitä aikaisemmin. Ja murisevat. Varsinkin, jos yrität viedä Elviiran omaisuutta häkistä, esimerkiksi ruokakupin, vain siksi ajaksi, että laitat siihen ruokaa.

Elviiralta myös puuttuu yksi kynsi, joka irtosi osittain hypätessään lattialta takaisin häkkiin, lopulta se irtosi kokonaan, kun aloin tarkistamaan, miksi Ellu ei varaa painoa tassulleen. Nyt kaikki on onneksi hyvin, kynsi kasvaa takaisin tai ei, Ellu pärjää silti.

Elviira omistaa leluja, Ellu on jopa rohminut minun vanhan pehmolelun itselleen. Testasin, mitä Ellu tykkää pehmoleluista, tykästyi, eikä antanut sitä enää takaisin. Välillä Elviira painii sen kanssa. Elviira ei tykkää siitä, että vessapaperinhylsyjä siirrellään häkissään. Jos Elviira on löytänyt hylsylle sopivan paikan, siirrät sitä, Ellu nappaa sen heti ja siirtää takaisin alkuperäiselle paikalleen. Tosin, hylsyjä, tai ihan mitä tahansa siirtäessä pitää varoa, ettei Elviira hyökkää väliin. Elviira ei pure lujaa, vaan juoksee kättä kohti ja "tökkää" hampaansa kättä vasten.

Elviira rakastaa juoksennella vapaana, kuten varmasti kaikki kanit. Elviira tanssahtelee hyppimällä vimmatusti lattialla ja välillä hengähtää, jotta jaksaa taas juosta ja hyppiä ympäriinsä. Ellu myös rakastaa, kun sitä silitetään otsasta, se on varmin tapa saada Ellu kehräämään. Sillä saa myös rauhoitettua Ellun, edes hetkeksi, sillä silityksen loppuessa, Ellu "kerjää" lisää silityksiä, puskemalla päätään kättä vasten. Ja kiitokseksi, Ellu nuolee kättä, jotta huomion antaminen ei ole yksipuolista.

Tämä on Elviira, meidän suloinen, pirullinen, hermoja koetteleva ja herttainen pieni karvapallero.

(Pahoittelut, ettei ole tullut tekstiä hetkeen. On ollut todella paljon kiireitä, jonka takia en ole pystynyt kuvaamaan blogia varten)

Share |

Nala | Lemmikin menettäminen

2018 helmikuuta 03, 2018

Halusin puhua tästä siksi, kun Nalan kuolemasta tuli 2.2.2018 kolme vuotta täyteen ja mielestäni tämä on hyvä hetki puhua siitä. Ihan itseni vuoksi. Kerroin Nalan kuolemasta täällä blogin puolella vuonna 2015, mutta en avautunut asiasta sen enempää.

Tätä on todella vaikea kirjoittaa, pelkästään otsikon kirjoittaminen sai minulle palan kurkkuun, enkä todellakaan ole tästä asiasta päässyt vielä yli.

Eli tarkalleen emme tiedä, miksi niin kävi, mutta Nalalla oli aina melko huonokuntoiset hampaat, jonka takia käytimme Nalaa useasti eläinlääkärillä. Loppujen lopuksi Nalalta täytyi poistaa paljon hampaita kerralla, vaikka niitä yritettiinkin hoitaa kaiken maailman hammastikuilla sun muilla. Luulemme, että viimeisellä hammashoitokerralla, hampaan poiston aikana, pieni hampaan palanen jäi ikeneen ja lopulta tulehtui. Emme osanneet edes ajatella, että Nalalla olisi mitään hampaan palasta suuhun jäänyt. Kun käytimme Nalaa eläinlääkärissä, muistaakseni eläinlääkäri oli epäillyt luumätää. Lopulta tulehdus levisi silmään saakka, eikä mitään ollut tehtävissä enää. Nala silti jaksoi olla oma pirteä itsensä ja osasi nauttia elämästä, vaikka itsellä teki pahaa katsoa vierestä.

Nala oli iso osa elämääni, vaikka monet sitä eivät saattaneet huomata. Olihan Nala ollut elämässäni ihan pienestä lapsesta asti. Monet lemmikin ystävät varmasti ymmärtävät, että vaikka kyseessä olisikin vain lemmikki, lemmikille pystyy kertomaan mitä tahansa. Lemikkeillä, varsinkin Nalalla oli aina se ymmärtäväinen katse, jonka vuoksi pystyin kertomaan kaiken. Olen myös kuullut, että lemmikkiä ei pysty suremaan samalla tavalla, kuin ihmistä. Se on ihan mielipidekysymys, omasta mielestäni suren Nalaa, kuin ihmistäkin. Sillä vaikka Nala oli "vain" koira, se oli perhettä ja kaikista rakkain minulle.

Muistan, kun olin Oulussa SAKKI:n hiljaisessa mielenosoituksessa mukana. Illalla tulin junalla takaisin Kemiin ja isä oli minua odottamassa. Nalaa oli sinä päivänä käytetty eläinlääkärissä, niin tietysti kysyin, mitä eläinlääkäri sanoi. Isä oli hetken hiljaa ja sanoi, että Nala on päästettävä koirien taivaaseen. Se todellakin järkytti minua ja en pystynyt sanomaan mitään, kun tuntui, että koko maailmani romahtaisi. Silloin elimme muistaakseni marras- tai joulukuuta. Nalalla oli syntymäpäivä uutena vuotena, joten halusimme kuitenkin, että Nala saa nähdä oman syntymäpäivärakettinsa. (Niin meillä oli tapana tehdä uutenavuotena). Koska Nala oli silti vielä hyvässä kunnossa, ettei tilanne ollut vielä niin paha, eikä ollut mikään järjetön kiire, odotimme, että syntymäpäiväni on ohi. Koska sain joululahjaksi uuden kameran, otin Nalasta paljon kuvia. Pelkäsin Nalan puolesta, miten Nala pärjää tuolla tähtien kanssa, vaikka hyvin tiesin, että Nalalla on siellä parempi olla ja seuranaan olisi meidän entise kissat, Sintti, Pumpuli ja Noona. Sekä mummon ja papan entinen koira Jesse. Jesse ja Nala tulivat hyvin toimeen.

2.2 menin koulupäivän jälkeen luokkakavereiden kanssa syömään ja siitä isä haki minut myöhemmin. Jos oikein muistan, kävimme sen jälkeen hakemassa Nalan kotoa. Ajoimme Keminmaahan eläinlääkärille, onneksi Nala aina rakasti auton kyydissä olemista. Ennen kuin menimme sisälle, käytin Nalan vielä pienellä lenkillä. On aivan kamalaa nähdä, kun oma koira kuitenkin tajuaa, että tämä on viimeinen kerta kun näemme toisemme ja Nalan on aika lähteä. En pysty unohtamaan sitä, kun Nala nostettiin eläinlääkärissä pöydälle ja tiesin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen Nalan. Äiti varoitti minua, että se on kaikista kamalinta nähdä, kun lemmikki nukkuu pois. Mutta halusin silti lähteä isän ja Nalan mukaan. Silitin Nalaa viimeiseen asti ja yritin olla itkemättä, mutta eihän se onnistunut. Halusimme, että Nala tuhkataan, jotta voimme silti tavallaan pitää Nalan kotona.

Joskus, kun pistän nukkumaan ja olen vielä hereillä, näen Nalan siinä pöydällä makaamassa. Vaikka siitä on jo kolme vuotta, en ole vieläkään päässyt siitä kokonaan yli. Välillä on hetkiä, kun kaipaan Nalaa aivan hirvittävän paljon, välillä pystyn puhumaan Nalasta itkemättä ja miettiä kaikkia niitä asioita, mitä Nala teki. Oli todella outoa palata kotiin, kun Nala ei enää tule ovella vastaan iloisena Lillin kanssa. En varmaan koskaan pystyisi omistamaan koiraa. Tiedän, että tällä hetkellä meillä on Kara, eikä se todellakaan minua haittaa, Kara on minulle tärkeä, mutta Kara ei ole minun oma koirani, vaan Villen. En pystyisi omistamaan omaa koiraa.

Nala on kaikista tärkein ja iso osa elämääni ja tulee aina olemaan. Toivon, että Nalalla on kaikki hyvin ja jahtaa tuolla pilvien toisella puolella niin paljon oravia, kuin vain toivoa saa. (Oravat olivat Nalalla lähellä sydäntä)