Tässä postauksessa tsekkaillaan vähän vanhoja hiustyylejäni sekä useita hiusvärejäni, jotka olen läntännyt päähäni. Valitettavasti ihan vanhoja kuvia en löytänyt tältä kovalevyltä, missä hiukseni ovat toiselta puolelta lyhyet ja väriltään mustat ja toisella puolella on punaiset, vähän pidemmät hiukset. Sekä minulla on ollut myös violetit hiukset, joista en löytänyt kuvaa. Mutta tässä on nyt erilaisia hiustyylejä vuodesta 2013 eteenpäin. Suuria muutoksia on ollut ja paljon, mutta minusta on hyvä, että kokeilee kaikennäköistä, varsinkin vielä nuorena. Mutta mielipiteitä on monia, joten eiköhän aloiteta.


Jälleen yksi huonolaatuinen kuva, tässä hiukset ovatkin jo ihan mustat. Mustat hiukset minulla oli kauan kauan aikaa, jonka jälkeen taisin blondata hiukset. Äitini kauhisteli blondausta, sillä hän oli jo ehtinyt tottua tähän mustaan tyyliin, itsekin kyllä pidin tästä, mutta kaipasin vaihtelua, oli se kyllä itsellekin järkytys, kun musta vaihtui vaaleaan ihan silmänräpäyksessä. Tämä kuva on otettu joskus kesällä 2015, muistan sen siitä, kun tapasin Villen, minulla oli mustat hiukset. Eli tuo aikaisempi kuva on otettu ennen hiusten värjäystä mustaksi.



Tämä on myös vuodelta 2014, olisikohan kesän aikaan. Hiukset eivät olleet täysin blondit, huomaa, että alla on vähän tummempia hiuksia, mutta ai että rakastan tuota hiusten pituutta!





Tässä päästäänkin jo vuoteen 2017, kun sain ihanat pidennykset toiselle puolelle. Nämä olivat unelmieni täyttymys, kun olin jo kauan haaveillut pidennyksistä. 

Eli paljon ovat hiukset muuttaneet tyyliään ja väriään. Mutta mitään en kadu, enkä varsinkaan ole epäröinyt. 

Kiitos kun luitte, näkemiin!

Miksi Kemi? - postausta ei ole tullut pitkään aikaan, todellisuudessa liikkuminen on ollut aiemmin rajallisempaa ja aikaa on ollut liian vähän sen kirjoittamiseen. Joten päätin nyt tehdä vähän erilaisemman postauksen Kemistä, liittyen talveen. Talvi on ollut monena vuotena melko vaihteleva täällä Kemissä, välillä on tuntunut, ettei talvea tulekaan, mutta tänä vuonna talvi on yllättänyt minut positiivisesti. Pari päivää ennen joulua totesin, ettei ole kunnon joulu, tai minusta ei ainakaan tuntunut siltä, sillä mielestäni lunta oli liian vähän. No eikun seuraavana päivänä iski kunnon lumimyräkkä, kyllä se talvi tuli ja reippaasti. 

Rakastan pukea lämpimästi, käpertyä kahvikupin kanssa viltin mutkaan ja katsella televisiota talvisin. Ulos mentäessä pukea kunnon toppavaatteet päälle, niin, että minusta ei näy kuin silmät tuolla ulkona kävellessä. Ilma on raikas ja joka puolella on kylmää lunta. Tietysti näissä pakkasissa on joka vuosi totuttelemista, ottaen huomioon, että tuulisessa Kemissä tuulenvire voi olla kova. 

Kemissä on hyvät mahdollisuudet ajaa moottorikelkalla, satamasta voit vuokrata moottorikelkan ja lähteä jäille ihastelemaan maisemia.




Ja tietysti onhan meillä myös hyvät hiihtoladut, joita pitkin voi liidellä Selkäsaareen munkkikahveille. Se on myös turisteille mielenkiintoinen kohde, kuten Lumilinnakin. Itse en käynyt viime vuonna Lumilinnassa, mutta hyvin se on silti kerännyt turisteja ympäri maailmaa ihailemaan tätä lumoavan lumista kaupunkia. 




Jopa meidän kaupungintalo on valoitettu Suomi 100:n kunniaksi toiselta puolelta sinisellä ja  toiselta puolelta valkoisella valolla. Pimeällä kaupungintalo erottuu joukosta, päivällä tietysti se ei välttämättä heti pistä silmään. Mutta kaunis tämä pimeän aikaan on.



Kuten joka vuosi, Valtakatu on koristeltu pitkän matkaa pallovaloilla. Nämähän ovat kadulla kesälläkin, tosin ei tietenkään päällä. Kaikista kauneimmat ovat nämä valot, sekä Mansikkanokan poluilla olevat jouluvalot puissa. Lähes koko polku on valaistu niillä ja se on mielestäni todella kaunista. 





Talvi on kaikista kaunein vuodenaika täällä Kemissä, vaikka välillä tuntuu, että lumet voisivat jo sulaa ja kesä saisi saapua jo. Mutta kesä ei silti voita tätä valkoista kauneutta.





Kyllä täällä kelpaa viettää tämän kauniin vuodenajan, hyvillä mielin ja lämpöiset villasukat jalassa. Tässä oli pieniä paloja lumisesta kaupungista, toivottavasti piditte ja aion jatkossakin tehdä toisen, laajemman osan tästä. 

Ja niin jälleen juhlittiin vuoden vaihtumista. Kaikkea ehtikin jo tapahtua yhden kokonaisen vuoden aikana ja innolla odotan uusia asioita vuodelta 2018. Uutena vuotena ammuttiin muutama raketti ja kävimme Villen kanssa Pohjolankadulla piipahtamassa. Kavereitakin tietysti nähtiin ja syötiin. Aikalailla samantapainen uusi vuosi kuin vuonna 2016, ei mitään erikoista.










Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan, suunnitelmia on, mutta ei sitä ikinä tiedä, mitä muuta tapahtuu.

Kiitos, kun luitte, näkemiin!

Tietysti vielä siihen aikaan kirjoitustaitoni olivat mitä olivatkaan, olen todella paljon kehittynyt kirjoittamisessa ja se on yksi intohimoistani. Sen takia aloin kirjoittamaan tätä. Olen kauan haaveillut, että blogini menestyisi jonain kauniina päivänä ja olisi aivan täydellistä, jos blogini kirjoittamisesta tulisi joskus jopa työpaikka minulle, mutta se on melko kaukaa haettua. Kirjoittaminen on myös osasyy siihen, miksi opiskelen media-alaa. Ammattikoulun jälkeen aion näillä näkymin hakea ammattikorkeakouluun opiskelemaan journalismia. Minun kotipaikkakunnallani sitä ei ole, lähin on Oulussa.

Vuonna 2016, kun täytin 18-vuotta, päätin vihdoin muuttaa omilleni. Itse asiassa minulla kävi hyvä tuuri silloin, nimittäin luokkakaverini aikoi muuttaa toiseen kaupunkiin ja hänen asuntoonsa ei ollut siinä vaiheessa vielä muuttamassa ketään. Kyseessä oli opiskelija-asunto ihan keskustassa, miltei koulun vieressä. Iso se ei tietenkään ollut, kun kyseessä oli opiskelija-asunto. Rakennus sijaitsi sairaalan, tarkalleen ottaen synnytysosaston takana ja rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa oli nuorten psykiatrinen poliklinikka ja asunnossa oli 27 neliötä. Vaikka asunto oli pieni, ihastuin siihen hetkessä. Pystyin ihan asettelemaan jokaisen huonekalun paikan täydellisesti mielessäni. Joten enää puuttui vain ne huonekalut. Itse olin ajatellut raahata minun huoneen sängyn ja pari muuta juttua asuntooni, mutta mummoni oli sitä mieltä, että vuodesohva olisi hyvä vaihtoehto, jotta öisin voin nukkua siinä ja päivisin vieraillani olisi muukin istumapaikka, kuin keittiön pöydän ääressä. Joten loppujen lopuksi kaikki huonekalut olivat upouusia ja asuntoni oli kuin Ikean katalogista. Päävärinä oli valkoinen ja sohva oli, sanoisinko beigen värinen. Oli jotenkin vapauttavaa ja pelottavaa asua yksin, maksaa laskut itse, käydä itse ruokakaupassa ja tehdä kaikki kotityöt itse. En myöskään osannut arvata, kuinka paljon hyödyllisiä tavaroita asuntoon täytyy hankkia. Astioita sain jo ennen muuttoa todella paljon, siis jo ennen kuin sain edes tietää, että sain tämän kyseisen asunnon. Oli kattiloita, kulhoja, pannuja ja muita astioita. Paistinlastoja ja muita sekoittimia sain myöhemmin. Mutta en edes ajatellut, että minä tarvitsen siivoustarvikkeita, luutuja, pesusieniä, ämpäreitä, pyykkikorin ja imurin. Onneksi isovanhempani olivat hieman nopeampia älyämään nämä asiat. Kauppareissulla olin ihan hukassa, tiesin, että voin ostaa ihan mitä itse haluan, eikä kukaan muu ole päättämässä, mutta minusta tuntui, etten osaa enää tehdä päätöksiä. Ajattelin vain, että se, mitä ostan, minun täytyy myös tehdä siitä ruokaa. Eli kyllä, alkukankeutta oli, mutta pikkuhiljaa se alkoi luonnistumaan ja nyt minulla ei ole mitään ongelmaa omillaan asumisessa. Muutin omaan asuntooni toukokuussa, mutta en asunut kauaa siellä, nimittäin poikaystäväni etsi uutta asuntoa ja siitä saimme idean. Mitä jos muuttaisimme yhteen? Ja niin syyskuussa poikaystävästäni tuli avomieheni. Asunnon etsiminen oli uuvuttavaa ja hankalaa, sillä me molemmat olemme opiskelijoita ja takuuvuokra täytyi maksaa ennen avainten saamista. Joten haimme sosiaalitoimistosta maksusitoumusta takuuvuokraan, jonka kanssa meillä tuli ongelmia. Vuokrasopimusta ei voitu tehdä ennen takuuvuokran saamista ja sosiaalitoimistossa pyydettiin vuokrasopimusta, jotta takuuvuokra voidaan myöntää. Mutta onneksi sosiaalitoimistossa oltiin hyvin myönteisiä ja saimme sitoumuksen ilman vuokrasopimusta ja saimme asunnon. Enää vain piti siirtää tavarat yhdestä asunnosta uuteen asuntoon. Ja siitä alkoi yhteinen elämämme. Tietysti se oli jännittävää, vaikka vietimme todella paljon aikaa yhdessä jo ennen muuttoa. Yhdessä elämisen jännittävin osa on se, että silloin menemme joka ilta yhdessä nukkumaan ja joka aamu heräämme toistemme

viereltä, syömme yhdessä, näemme toistemme jokaisen puolen ja teemme ruokaostokset yhdessä. Silloin täytyy tehdä paljon enemmän kompromisseja. Asuntomme oli todella iso kolmio, neliöitä oli muistaakseni 73. Asuinalue muuttui kaupungista rauhallisempaan alueeseen ja koulukin vaihtui. Vaikka ala oli mahtava, ilmapiiri alkoi tuntumaan ahtaalta ja opettajat piikitteleviltä, joten päätin lopettaa opinnot siellä. Jotta tuet eivät pääty ja en jäisi kotiin vain istumaan, lähdin Pohjantähti-opistolle tekemään työharjoitteluita ja suoritin matematiikan ja äidinkielen opintoja. Tein myös monia muitakin asioita, kuten kuunteluita muille opiskelijoille. Parhain työssäoppimiskokeiluni oli Lämäreiden iltapäiväkerho, jossa oli 1. ja 2. luokkalaisia. Olin siellä ehkä kaksi kuukautta ja harmitti todella paljon, kun jouduin lähtemään niin aikaisin, mutta sitten koittikin yhteishaku. Kävin tutustumassa eri kouluihin ja kamppailin kahden alan välillä. En tiennyt, halusinko enemmän lähteä Peräpohjolan opistoon nuoriso-ohjaajan koulutukseen vai Tornioon media-alalle opiskelemaan. Kävin myös tutustumassa kuva-artesaanin alalle, siihen kuului myös soveltuvuuskoe, joka mielestäni meni ihan surkeasti. Nuoriso-ohjaajan puolelle oli myös koe, johon en päässyt, koska olin kipeänä, mutta vaikka kävin vain haastattelussa, olisin silti ylivoimaisesti päässyt kouluun opiskelemaan, mutta en valinnut kyseistä koulua.

Ostin itselleni Prismasta saamallani lahjakortilla pienen joululahjan, eli tavoitekirjan. Ensinnäkin silmääni pisti pelkästään kirjan kannet, joten enköhän minä muistikirja/kalenterihulluna rientänyt kyseiselle hyllylle tsekkaamaan, mistä on kyse. Tämä on kyllä turha ja ihana kirja, tai ei ehkä ihan turha, mutta näihin kirjataan sellaisia asioita, mitä voisi kirjoittaa yksinkertaisesti vain muistilappuun.