Talvi Kemissä

tammikuuta 09, 2018

Miksi Kemi? - postausta ei ole tullut pitkään aikaan, todellisuudessa liikkuminen on ollut aiemmin rajallisempaa ja aikaa on ollut liian vähän sen kirjoittamiseen. Joten päätin nyt tehdä vähän erilaisemman postauksen Kemistä, liittyen talveen. Talvi on ollut monena vuotena melko vaihteleva täällä Kemissä, välillä on tuntunut, ettei talvea tulekaan, mutta tänä vuonna talvi on yllättänyt minut positiivisesti. Pari päivää ennen joulua totesin, ettei ole kunnon joulu, tai minusta ei ainakaan tuntunut siltä, sillä mielestäni lunta oli liian vähän. No eikun seuraavana päivänä iski kunnon lumimyräkkä, kyllä se talvi tuli ja reippaasti. 

Rakastan pukea lämpimästi, käpertyä kahvikupin kanssa viltin mutkaan ja katsella televisiota talvisin. Ulos mentäessä pukea kunnon toppavaatteet päälle, niin, että minusta ei näy kuin silmät tuolla ulkona kävellessä. Ilma on raikas ja joka puolella on kylmää lunta. Tietysti näissä pakkasissa on joka vuosi totuttelemista, ottaen huomioon, että tuulisessa Kemissä tuulenvire voi olla kova. 

Kemissä on hyvät mahdollisuudet ajaa moottorikelkalla, satamasta voit vuokrata moottorikelkan ja lähteä jäille ihastelemaan maisemia.




Ja tietysti onhan meillä myös hyvät hiihtoladut, joita pitkin voi liidellä Selkäsaareen munkkikahveille. Se on myös turisteille mielenkiintoinen kohde, kuten Lumilinnakin. Itse en käynyt viime vuonna Lumilinnassa, mutta hyvin se on silti kerännyt turisteja ympäri maailmaa ihailemaan tätä lumoavan lumista kaupunkia. 




Jopa meidän kaupungintalo on valoitettu Suomi 100:n kunniaksi toiselta puolelta sinisellä ja  toiselta puolelta valkoisella valolla. Pimeällä kaupungintalo erottuu joukosta, päivällä tietysti se ei välttämättä heti pistä silmään. Mutta kaunis tämä pimeän aikaan on.



Kuten joka vuosi, Valtakatu on koristeltu pitkän matkaa pallovaloilla. Nämähän ovat kadulla kesälläkin, tosin ei tietenkään päällä. Kaikista kauneimmat ovat nämä valot, sekä Mansikkanokan poluilla olevat jouluvalot puissa. Lähes koko polku on valaistu niillä ja se on mielestäni todella kaunista. 





Talvi on kaikista kaunein vuodenaika täällä Kemissä, vaikka välillä tuntuu, että lumet voisivat jo sulaa ja kesä saisi saapua jo. Mutta kesä ei silti voita tätä valkoista kauneutta.



Tämä kuva on siis otettu Mansikkanokan parkkipaikalta, heti parkkipaikan jälkeen puissa on valot, jotta ihmiset voivat niitä ihailla ja eipähän tarvitse ihan pimeässä kulkea.

Täikön tosi on myös valaistu ihan täysin, tänä vuonna emme saaneet jäitä tähän aukiolle, mutta on se silti kauniin näköinen. 



Kyllä täällä kelpaa aamuisin saunatakki päällä kaataa itselleen kuppi kahvia ja katsella talvista maisemaa joka vuosi.


Aamuisin pienellä pakkasella puut ovat täysin valkoisia, aurinko paistaa ja on niin hiljaista, mutta silti kiireistä.



Kyllä täällä kelpaa viettää tämän kauniin vuodenajan, hyvillä mielin ja lämpöiset villasukat jalassa. Tässä oli pieniä paloja lumisesta kaupungista, toivottavasti piditte ja aion jatkossakin tehdä toisen, laajemman osan tästä. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.