Muuttopäivitys

toukokuuta 09, 2017

Tämä tulee vähän myöhässä, mutta siis olemme viime kuun lopulla muuttaneet uuteen asuntoon, aika lähelle edellistä kotiamme. Tämä on pienempi asunto, kuin edellinen, mutta silti sopivan kokoinen. Harmiksemme meillä on vain vähemmän kaappitilaa, sillä meillä on melko paljon kaappitavaraa. Mutta tämä asunto on paljon valoisampi ja pohjasuunnitelma on kätevä. Kaikki hyllyt eivät ole vielä paikallaan, joten laatikoita on vielä purkamatta. Siksi päivitänkin tästä meidän muuttohommista, kun saimme avaimet ja kävimme siivoamassa tätä kyseistä asuntoa. 


Rakastan tätä lattiaa! Vaikka nämäkään lattiat eivät ole maailman hienoimmat, mutta edellisessä asunnossamme oli kokolattiamatto. Monissa kerrostaloasunnoissa en ole nähnyt parkettilattioita ja ihme, että saimme ottaa koiran tähän asuntoon.


Tässä siis on makuuhuone, joka on kyllä isompi, kuin kuva antaa näyttää. Tänne onneksi tulee vain sänky, peilipöytä ja lipasto, jonka päälle televisio laitetaan.


Tässä kuvassa olohuone näyttää paljon pienemmältä, kuin se todellisuudessa on. Olohuoneessa on mukava lasiovi, johon varmaan tungen jonkin sisustustarran, mutta periaatteessa ei ole järkeä laittaa siihen mitään, koska emme pidä ovea koskaan kiinni. Paitsi silloin kun lähdemme Villen kanssa liikenteeseen ja Kara jää yksin kotiin. Muuten Kara piruilessaan hyppii olohuoneen sohvalle tai makuuhuoneen sängylle, jos jätämme ovet epähuomiossa auki.



Edellisessä asunnossa oli eteisessä kolme kaappia, siivouskomero, kaappi takeille ja toinen kaappi vielä lisäksi. Mutta tässä asunnossa on vain eteisessä yksi kaappi takeille ja kylpyhuoneessa siivouskomero. Mutta ainakin tähän asti olemme saaneet nämä kaksi kaappia riittämään, onneksi on häkkivarasto, jonne saa "turhat" tavarat. 



 Keittiössä on paremmin tilaa astioille ja sun muille. Kuivauskaapissa oli enemmän tilaa, joten sinne sai mahtumaan todella hyvin melkein kaikki kupit. Vasemmalla puolella on niin sanotusti hienommat astiat, jotka myöhemmin laitoin keittiön vitriiniin. Meillähän siis oli vitriini ennen vierashuoneessa, jonka sitten siirsin tänne uuden asunnon keittiöön. 


Paremmin saatte kuvia asunnosta, kun olemme saaneet tämän järkevään kuntoon. Kaikki huonekalut ovat kyllä paikallaan, ainoastaan hyllyt puuttuvat, jotta pääsemme lopuista pahvilaatikoista eroon. 


Kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.