Joskus on hankala lohduttaa henkilöä, jonka tilannetta ei pysty ymmärtämään, vaikka se kerrottaisi monta kertaa sinulle. Jos tilanteeseen ei voi samaistua, ei voi edes yrittää tuntea samalla tavalla, kuin surua kärsivä. Voi tuntea vihaa ja surua itsekin, mutta se on erilaista. Tuntuu pahalta, kun toisen tilanteeseen samaistuminen ei onnistu, mutta silti olo tuntuu tyhjältä ja kärsivältä. Olen samalla surullinen, vihainen ja täysin turtunut. Välillä sitä tuntuu, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kaikki olisi ihan hyvin, mutta yhtäkkiä, missä tilanteessa tahansa sitä havahtuu todellisuuteen ja suureen pettymykseen, että kaikki olikin vain omaa kuvitelmaa. Kaikki ei olekaan täysin kunnossa, se tunne iskee kaupassa, töissä, koulussa ja lenkillä. Missä tahansa. Olen todella vihainen itselleni, vaikka minun ei pitäisi. Minun pitäisi olla vihainen niille, jotka haluavat säästää väärissä asioissa ja uhrata ihmisiä, jotta heidän budjetti pysyy kasassa ja voidaan tuhlata rahaa turhiin asioihin. Miksi muiden täytyy siitä kärsiä, varsinkin viattomien ihmisten pitää kärsiä, jotta rahaa jää muihin tarpeisiin? Jos tapahtuu yksikin, ei itse aiheutettu onnettomuus, silloin pitää toimia eikä ihmetellä, mikä meni vikaan. Kun luonto asettuu tielle, se ei ole luonnon vika, vaan niiden ihmisten, jotka päästävät sen tiellesi. 

30.7.2017 tapahtui jotain niin pysäyttävää ja kauheaa, että sitä en voi vieläkään millään ymmmärtää. Vaikka asiasta tulee puhuttua miltei joka päivä, silti tuntuu kuin mitään ei ole tapahtunut. Tilanteen tajuaa, mutta toisaalta vaan ei tajua. Itse sain kuulla tästä kauheasta onnettomuudesta joskus puoli yhden aikaan päivällä, työpäivän aikana. Ville laittoi minulle viestiä, josta ei vielä oikein tajunnut, mistä hän puhui, kun soitin, niin sain kuulla järkyttävät uutiset ja lähdin samantien kotiin. Sitä niin yrittää arvostaa tätä elämää, sitten tapahtuu jotain tämäntapaista. Olen tilanteelle todella vihainen ja surullinen, tällä hetkellä ehkä enemmän vihainen. Ei tämän kuuluisi mennä näin, mutta eihän sitä meiltä kysytä. Emmehän me voi siitä päättää, missä järjestyksessä täältä lähdetään ja joskus se tuntuu vain niin väärältä. Pöljältä tuntuu se, että meille hoetaan, että meidän pitää tehdä elämässä ne oikeat valinnat ja elää niiden mukaan, tai meidän pitää pelata niillä korteilla, mitkä meille jaetaan, mutta lopputulos tulee meillä kaikilla olemaan sama, eri aikoihin vain. 

Päässäni pyörii miljoona eri asiaa tätä kirjoittaessani, enkä tiedä mitä tähän postaukseen kuitenkaan kirjoittaisin. Haluan, että me pystyisimme vaikuttamaan nähin asioihin, minkä takia muunmuassa minä ja omaiset olemme joutuneet kokemaan jotain näin kauheaa. Siksi loin adressin, jotta Kuivaniemeen (Valtatielle) saadaan hirviaita koko matkan varrelle, koska se ei ole asia, missä pitäisi säästää rahoja. Kenenkään ei pitäisi kokea sellaista, mitä heinäkuun viimeisenä sunnuntaina koettiin. Se ei ole kaunis tapa lähteä, ei kenellekään. 

Toivon, että hänellä on hyvä olla, eikä hänellä ole ongelmia tai kipuja. Toivon hänen perheelleen kaikkea hyvää ja haluan heidän tietävän, että hänellä on kaikki hyvin ja hän on perheensä tukena ja turvana aina, vaikka hän ei ole fyysisesti enää läsnä. 

Nuku tuoksuun kukkien

nuku lauluun lintujen

nuku nuoruusunelmiin

nuku kevättoiveisiin

Olet aina sydämmissämme, olet aina mielessämme, emme koskaan tule sinua unohtamaan.