Ahdistavat unet ja unihalvaus - Juttutuokio

heinäkuuta 18, 2017

Ajattelin nyt jakaa teille minun kokemuksiani unihalvauksista (joita ei paljoa ole, mutta ihan riittävästi) ja myös unista, jotka ovat tuntuneet todella todentuntuisilta ja ahdistaneet, niin, että nukkuminen stoppaa kyllä siihen paikkaan. 

Aloitetaan ihan ensimmäisestä kokemuksestani, jonka sain edellisessä asunnossamme. Olin mennyt yksin nukkumaan, koska Ville katsoi vielä televisiota olohuoneessa. Nukuin ehkä ihan pienen hetken, kuin koiran unta ja sitten heräsin outoon ahdistavaan tunteeseen, että en pystynyt pitämään silmiäni kiinni. Joka kerta, kun suljin silmät, tuntui, kuin jokin olisi ollut huoneessa kanssani. En pystynyt pitämään silmiäni kiinni sekuntia pidempään. Samana yönä meidän makuuhuoneen televisio kuin "säpsähti" päälle ja sulkeutui saman tien. Television läpi kävi sellainen valkoinen välähdys poikittain, en oikein paremmin sitä osaa selittää. Siihen jäi nukkuminen siltä yöltä, en pystynyt olemaan makuuhuoneessa ja olohuoneessa nukkuminen oli jotenkin hankalaa, kun Ville pyöri ympäri asuntoa.

- Unihalvaus on hyvin lyhyt, melko harvoin ilmenevä, useimmiten herätessä tapahtuva ilmiö. REM-unen aikana ihmisellä on aivojen säätelemänä lihashalvaus luurankolihaksissaan, jotta emme satuttaisi itseämme unennäön vaiheessa. Joskus käy niin, että aivorungon vireystilaa säätelevät mekanismit eivät toimi vaan tietoisuus herää ennen lihashalvauksen päättymistä. Kyseessä on neurologinen, hyvin pelottava ilmiö, unitutkija, psykologian tohtori Katja Valli kertoo.

Lisää aiheesta voitte lukea täältä.

Toinen kokemus oli myös edellisessä asunnossa. Tämä oli erittäin pelottava ja hämmentävä kokemus minulle. Oli jo aamu, mutta nukuin vielä jonkin aikaa, sillä työt alkoivat vasta aamupäivällä. Mutta olin yksin kotona, sillä Ville oli mennyt kouluun jo ennen kahdeksaa. Meidän sängyn vieressä oli vaatehuone ja vaatehuoneen ovi oli auki. Makoilin kyljellään, katse vaatehuoneen oveen ja näin, kuinka jokin tumma hahmo ryömi lattiaa pitkin sänkymme viereen ja koko aikana en pystynyt liikuttamaan mitään ruumiinosaa, ainoastaan silmiäni, mutta silmäni olivat kuin jähmettyneet tuijottamaan tätä hahmoa sänkyni vierellä. Tilanne päättyi melko nopeaa, mutta se tuntui ikuisuudelta sillä hetkellä. Muistan, että yhtäkkiä heittäydyin vain selälleen sängylleni, ilman, että edes ajattelin kääntyväni. Rojahdin selälleni ilman mitään komentoa pääkopastani. Samantien nousin istumaan ja soitin Villelle tapahtuneesta, jolle vieläkin Ville nauraa.

Kolmas on myös unihalvaus. Tämä tapahtui nykyisessä asunnossamme. Olin jälleen kerran yksin nukkumassa ja Ville olohuoneessa katselemassa televisiota. Makoilin selälläni, kun aloin tuntemaan kauhean raskasta ja paineen tunnetta rinnassani. Yritin huutaa Villelle, että minuun sattuu, mutta en pystynyt puhumaan laisinkaan. Näin, kun Ville käveli makuuhuoneeseen ja totesi, että minä vain nukun. Silloin tajusin, että minun on pakko herätä ja äkkiä. Todellisuudessa, Ville ei ollut edes käynyt makuuhuoneessa, vaan näin omiani.

Neljäs tapahtui viime viikolla. Nykyisessä asunnossa tietenkin. Olin nukkumassa ja Ville oli nukahtanut television ääreen. Meillä on makuuhuoneen lattialla tanko, joiden päissä on kahdet vai yhdet painot. Heräsin siihen tunteeseen, kuin se paino olisi ollut minun vatsani päällä. Kun nousin istumaan (yhä hereillä), aloin kääntelemään peittoa hullun lailla ja etsin sitä tankoa päältäni, sillä olin ihan satavarma, että se on tässä sängyssä. Ville käveli makuuhuoneeseen ja kysyi mitä ihmettä minä teen, vastasin vain, että en mitään ja jatkoin peiton kääntelemistä. Jonkin ajan päästä se tunne meni ohi ja nukahdin. 

Tässä oli muutama kokemus minun unimaailmastani. Ihmeellisintä on se, että näitä tapahtuu aina kun nukun makuuhuoneessa, mutta jos nukun olohuoneessa divaanisohvallani, ikinä ei tapahdu mitään.

Kiitos kun luitte, näkemiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.