Turkin & Kreikan plussat ja miinukset
kesäkuuta 23, 2018Ulkomailla en ole käynyt Herran aikoihin, mutta muutama vuosi sitten tuli käytyä Turkissa kolme kertaa ja kerran Kreikassa. Ajattelin kerätä omat plussat ja miinukset kaupungeista, joissa lomailin silloin. Turkissa olen käynyt vain Alanyassa, ellei visiittiä Antalyan lentokentällä ja bussipysähdystä Sidessä lasketa. Lisäksi olen käynyt Kreikassa, Hanian lähellä. En muista kaupunkia, jossa olimme, mutta pitä matka Haniaan siitä ei ollut.
Aloitetaan vaikka Kreikasta ja sen plussista.
+ Kun kävimme kevään aikoihin Kreikassa, oli juuri sopivan lämmin, ei tukahduttavan kuuma, vaan juuri sopiva. Välillä oli päiviä, kun pidin hupparia päällä, mutta minä palelen aina.
+ Maisemat olivat kauniit. Kävimme yhdellä kiertoajelulla, katselemassa vähän Kreikan maaseutuakin ja kiviportailla, askelmia oli varmaan tuhansia. Sekä rannat olivat kauniit. Muistan, kun rannalta katselimme yhdelle saarelle iltasella, saaressa oli värikkäitä valoja.
+ Rauhallinen liikenne. Juuri lapsiperheille se alue on helpottava, kun ei ole ruuhkaisia katuja, eikä tarvitse pelätä autojen alle jäämistä yhtä paljon kuin jossain vilkkaammassa kaupungissa.
Sitten huonot puolet.
- Oli melko tylsää turistin kierrellä kaupunkia siestan aikaan. Harva paikka on auki silloin tai ei yksikään. Tietysti hotellin ravintolapuoli oli auki, mutta yleensä siestan aikaan sitä tuli istuskeltua hotellilla, tai uimarannalla.
- Shoppailumahdollisuudet meidän alueella oli kehnot. En muista olisinko löytänyt Kreikasta mitään muuta, kuin yhden mekon.
- Kreikassa oli luonnollisesti kalliimpaa, kuin Turkissa. Turkissa on kuitenkin heidän oma valuuttansa, joka tuli huokeammaksi, kuin eurot.
Siirrytään sitten Alanyan puoleen.
+ Alanyan shoppailumahdollisuudet olivat täydelliset. Bazaarilla oli kiva käydä kiertelemässä, kun kauppoja oli vieri vieren.
+ Shoppailusta teki mukavampaa myös hinnat. Liiroilla ostokset tulivat kuitenkin halvaksi, vaikka Bazaarilta löytyi enimmäkseen kopiovaatteita, mutta niillä hinnoilla niitä sieti ostaakin. Muutkin, kuin vaatteet olivat halvempia.
+ Turkissa oli vähän lämpimämpää, kuin Kreikassa. Tosin, Kreikassa kävin keväällä, Turkissa kesällä. Ne 30 lämpöasteet olivat kuitenkin vähän erilaisempia, kuin täällä Suomessa, kun ilmasto on niin paljon erilainen. Eli tuskallisen kuuma, ei kolmekymmentä astetta ollut.
+ Ystävällisyys ja kansainvälisyys. Turkissa monet paikalliset yrittäjät osasivat sujuvasti suomen kieltä ja kukaan ei ollut töykeä turisteille. Tosin kyllä niitäkin löytyy, jotka huutelevat perään, jos et edes suostu astumaan heidän liikkeeseen.
Miinusten laita on tämä.
- Ramadan. Tämä periaatteessa lukeutuu myös hyviin puoliin, sillä turistit saavat nähdä kulttuuria, mutta ehkä häiritsevintä ramadanissa on rukouskutsu, joka kuuluu ensimmäisen kerran puoli viideltä aamulla ja muistaakseni viimeisen kerran kymmenen ja yhdentoista välillä yöllä. Se ei vaivaa, jos illalla kuulen rukouskutsun, mutta herääminen siihen 4.30 on ehkä vähän liian aikaisin minulle. Varsinkin, kun moskeijoita oli hotellin ympärillä ainakin viisi.
- Loppukesästä ei ehkä kannata lähteä Turkkiin, jopa paikalliset yrittäjätkin olivat sitä mieltä. Huomasin eron, kun kävin kesä- ja elokuussa Turkissa. Kyllä se 30 asteen helle sopii hyvin, mutta kun varjossa on 43 astetta, se on ehkä joillekin vähän liikaa.
- Turkissa sitten on ruuhkaisa liikenne, tämä on huono puoli pienten lasten kannalta. Minuakin välillä pelotti ylittää katuja, valot saattoivat olla vain hetken vihreinä kävelijöille ja sitten tuntui, että autoilla oli kiihdytyskisat meneillään.
- Tyrkyttäjät, sisäänheittäjät. Et voi kävellä katua, ilman että jostain kaupasta hyökkää työntekijä kadulle, kysyy mitä kieltä puhun ja yrittää saada ostamaan laukkuja, paitoja, mitä lie. Ja eiköhän sieltä tule huudot perään, jos et halua edes astua liikkeeseen vaan jatkat matkaa.
Tällä koneella ei ikävä kyllä ollut kuvia Turkista ja en ole teettänyt niiltä reissuilta paljoakaan kuvia.
Mutta tässä oli minun mielipiteeni näiden kahden kohteen plussista ja miinuksista. Vähän erilaisempaa postausta kuin yleensä, en tiedä mistä aivojen solukoista keksin tämän. Kiitos kun luitte, näkemiin!
1 kommenttia
Alanya fani täällä ohoi kirjottelee! Täysin samaa mieltä olen kanssasi alanyan plussista ja miinuksista. Alanya on kaunis paikka, paljon ystävällisiä ihmisä ja halpaa, mutta loppukesä on aivan liian tukalan kuuma eikä silloin kukaan nauti ulkona olemisesta. Sisäänheittäjät ja tyrkyttäjät myös ehdoton ei, todella rasittavia. Me ei olla koskaan tuettu sellasia tyrkyttäjiä, vaan esim retket varataan netistä ( esim tämä yksi hyvä ja luotettava sivu https://fi.alanyadailytrip.com/ ) Ehkä joku kesä ne repijät loppuisi alanaysta jo, silloin se olisi astetta täydellisempi paikka! :D
VastaaPoista