En pysty sulattamaan sitä asiaa, että tuulettimet ovat loppu kaikista Kemin kaupoista! Voiko olla edes todellista? Tämä on ensimmäinen kerta, kun korviini kantautuu tälläinen uutinen, onneksi meillä on sentään yksi tuuletin olohuoneessa. Sentään yöllä on viileää, niin voi läpi yön tuulettaa tätä mökkiä, ettei tarvi öisin kärvistellä. Säälittää Karan ja Elviiran (muidenkin eläinten) puolesta, pitää kituutella päivät pitkät. Iltaisin käyn kuitenkin viruttelemassa Karaa viileällä vedellä, niin yö ei ole niin tukala ja päivisin syömme jääpaloja, vesi vaihdetaan molemmilta monta kertaa päivässä, sekä pidän viileää pyyhettä Karan niskalla ja viruttelen tassuja vedellä. Tässä pari päivää sitten päästin Elviiran vapaaksi makuuhuoneeseen ja en meinannut saada enää takaisin häkkiin. Sängyn alla taisi olla mukavan viileää, koska Elviira suuttui, jos yritin saada sen pois sieltä. Se nousi takajaloilleen ja etutassuila huitoi kättäni ja ihn varmasti mökötti, kun sain sen kiinni. Oli pakko käydä sitäkin viruttelemassa viileällä vedellä ennenkuin vein takaisin häkkiin. 

Unirytmikin on saatu mukavasti käännettyä normaaliksi. Töiden loputtua unirytmi oli mitä oli, mutta nyt olen noussut ylös jo ennen kymmentä. Parhain saavutu oli tiistai aamu, kun nousin ylös jo seitsemältä. Siinä aikani touhusin, pesin pyykit, lämmitin ruokaa, tiskasin ja vaihdoin lemmikeille vedet. Useamman tunnin makoilimme sohvalla Villen kanssa ja katsoimme Modernia perhettä (jota olemme alkaneet katsomaan vähän enemmän) ja elokuvan nimeltä Leijonasydän. Elokuva ei ole kovin vanha, luulin sen olevan muutaman vuoden vanhempi, mutta tämä elokuva on saanut ensi-iltansa vuonna 2013.

Oli todella hyvä elokuva, jota voin suositella ehdottomasti. Lyhykäisyydessään elokuva kertoo uusnatsista Teposta (Peter Franzén), joka tapaa unelmiensa naisen, jonka poika on tummaihoinen. Suhde aiheuttaa ristiriitoja hänen roolissaan uusnatsiryhmässä ja velipuolensa Harrin (Jasper Pääkkönen) kanssa.

Samana päivänä, kävin Elinan luona pikkumutkan, viemässä syntymäpäiväkortin ja höpisemään niitä näitä noita. Meni siellä kai tunti ellei toinenkin ja sitten lähdin pyöräilemään kotia kohti. Matkalla törmäsin "pianon koskettimiin", jotka olivat maalattu pyörätielle Easy Living in Kemi:n aikoihin. Tiesin niiden olemassaolosta, mutta vasta nyt näin ne ja enköhän heti napannut pari kuvaa niistä. Maalaus kulkee aika pitkän matkan, kirjastolta risteyksen yli, melkein  S-Marketin ovien kohdalle. Viime vuonna kävelykadulle sai maalata matot, joita tulikin kaksi, tänä vuonna piano.