Vuosi Kemi-sarjaa - Kemi

heinäkuuta 21, 2018

Kemi-sarjaan on postauksia kokoontunut jo yksitoista kappaletta. En edes kuvitellut, että tästä tulee osa minun blogia sarjan muodossa, mutta se on ainoa, mikä on tuntunut itselleni luonnolliselta, luonnollisemmalta, kuin Kuukauden suosikit- postaus tai Summer Bucket List. Ajattelin tänään tehdä pienen koosteen näistä postauksista ja kirjoittaa, mitä meillä oikeasti on Kemissä.


No mutta, eiköhän mennä itse asiaan. Ensimmäinen postaukseni Kemistä, on julkaistu 22.heinäkuuta 2017, eli siitä tulee vuosi täyteen huomenna. (ablodit sille)
Kemi-sarja ei ole tullut mitenkään säännöllisesti, vaan silloin tällöin, koska en halunnut asettaa ihan hirveästi paineita ja stressiä itselleni, koska yritän pitää tiukkaa kuria postausten julkaisupäivienkin kanssa. Mutta ensimmäisessä Kemi-sarjassa käytiin läpi vähän paikkoja, jossa voi viettää aikaa. Kuten Urban Park, jossa vietetään erilaisia tapahtumia, kuten Easy Living in Kemi. Tai Rantamakasiini, joka raikuu karaokesta ja ihmiset syövät herkullisia ruokia ja juomia.





Blogissani ollaan myös käyty Kuivanuoron uimarannalla uiskentelemassa ja talvella ihmetelty Pajusaarentiellä sijaitsevan palolaitoksen kohtaloa. Uimarannan lisäksi, kävimme Kiikelin luontoreitillä kävelemässä ja muistelin kanssanne Karihaaran entistä seurakuntakerhoa kuvineen päivineen.





Talvella on käyty muuallakin, kuin palolaitoksella. Veitsiluodon kalapaikalla käytiin ihailemassa maisemia ja grillaamassa pari makkaraa. Kylmällä ilmalla ja kuvausreissulla maistui myös pullakahvit Cafe Hertassa. Cafe Hertasta tuli heti kotoisa ja tervetullut olo, joka pitää vieläkin paikkansa. Kahvilan ulkotilatkin on käytetty hyvin hyödyksi ja paikka saa enemmän näkyvyyttä kesällä, kun ohikulkijat huomaavat junan vanhan vaunun ja kaikki ihmiset sen ympärillä.




Vastikään nautittiin keskikesän juhlasta kävelykadulla. Lämmin ilma siunasi meitä kaikkia ja ihmiset saivat taas hyvän syyn kokoontua keskenään. Joka vuosi olen käynyt Yöttömän yön juhlassa, viime vuosina tosin vain kiertelemässä ostamatta mitään. Esiintyjiä en viimeksi jäänyt katsomaan, kaikista parhaiten muistan sen, kun Eini esiintyi. En kyllä vuotta tähän hätään muista, jokunen vuosihan siitäkin jo on.




Kun kesä jatkui heinäkuuhun, saapuivat kunnon helteet. Nyt on ollut todella virkistävää käydä vähän syömässä jäätelöä rannassa ja katsoa, kun ihmiset viihtyvät rantakahviloissa, niin että eihän sinne itse enää mahdukaan, kun nopeimmat ovat vieneet pöydät.



Lisäksi sain vinkin tehdä uuden postauksen Kemi-sarjaan, Ristikankaan hautausmaasta, joka on kehitteillä. Teksti on valmiina, kuvat vain puuttuu, mutta nekin käyn piakkoin ottamassa, jotta Kemi-sarja saa jälleen uutta tekstiä. Kuvaus siirtyi vähäsen, koska sairastuin, joten ei ole ollut hirveää intoa ulkoilla kamalasti.



Tässä ei ole edes kaikkia paikkoja, jossa voi käydä Kemissä. Tivoli on rantautunut Kemiin pitkästä aikaa, uuden laitteen kera, ilmeisesti samanlaisen laitteen kanssa, joka on myös Powerparkissa. Äiti ainakin sanoi, että se on sellainen "tolppa, jonka päässä on karuselli". Tivolissa voi pitää hauskaa perheen tai vaikka kavereiden kesken. Joka vuosi, kun itse olen käynyt Tivolissa, on ollut joko sateinen tai tuulinen ilma, mutta tänä vuonna se taitaa olla erittäin lämmin, ilmoista päätellen. Toivottavasti ilmat pysyvät samanlaisia kuin tänä aamuna, pilvistä ja vähän tuulista, mutta lämmintä. Voi myös olla, että ne ukonilmat ja sateet löytävät tiensä Kemiin.



Viimeiset lomapäivät voi viettää Satama Open Airissa kuunnellen hyvää musiikkia ja pitää hauskaa kahden päivän ajan. Meno on silloin hyvä, sisä- ja ulkopuolella ja hauskanpito kestää monta tuntia. Kun kunnolla miettii, tuntuu jännältä, kuinka paljon julkisuuden henkilöitä on kotipaikkakunnallamme silloin.



Kesän päätösjuhlia voidaan viettää venetsialaisissa, jossa rantabaarien valot tuikkivat ja ihmisiä on joka puolella. Itseä välillä pelottaa kulkea rannalla, koska on niin pimeää jo silloin ja minulla on surkea pimeän näkö. Mutta silti käyn siellä joka vuosi. Kesä on täynnä menoa ja vilskettä, vaikka välillä ei siltä tunnukaan. Jatkoa odotellessa, kiitos kun luitte, näkemiin!



You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.