Mitä oikein haluan tulevaisuudelta - Jutellaan

heinäkuuta 28, 2018

Ajattelin jakaa teille vähän minun tulevaisuuden suunnitelmiani ja asioita, joita haluan saavuttaa elämäni aikana. Kuten monet tietävät, opiskelen tällä hetkellä Ammattiopisto Lappiassa mediapalvelujen toteuttajaksi. Olisin jo alkuvaiheessa halunnut ottaa vähän ammattikorkeakouluopintoja mukaan, mutta viestinnän ammattikorkeakoulututkintoa ei ole enää Torniossa. Joten en sitten ottanut mitään muitakaan amk-opintoja, kun haluamaani ei enää ollut täällä päin. Mutta ammattikorkeakoulu kuuluu silti tulevaisuuden suunnitelmiini, mutta ei täällä Kemissä tai Torniossa. Valmistuttuani aion hakea ainakin Oulun ammattikorkeaan, joka on siis lähin, Rovaniemelläkin on ammattikorkeakoulu, mutta sieltä ei tainnut löytyä tätä tutkintoa, jota haluan lähteä suorittamaan. Joten ainakin haen Ouluun, se on varmaa ja tietysti haen muillekin paikkakunnille, se on periaatteessa pakko hakea useampaan kouluun, sillä jos hakisin vain yhteen ja saisin hylkäävän päätöksen, en saa mitään tukia. Jos haen useampaan, enkä pääse mihinkään, saan silti tarvittavat tuet. Mutta jos pääsen haluamaani kouluun, muutan myös Ouluun, ei ole mitään järkeä asua Kemissä ja kulkea joka päivä junalla Ouluun.

Koulutus

Eli Oulun ammattikorkeakoulusta löytyy viestinnän koulutus, johon hakuvaiheessa pitää valita suuntautumismuoto, visuaalinen suunnittelu tai journalismi. Itse olen harkinnut journalismin suuntautumismuotoa, miksi? Kirjoittamisesta on tullut minulle elämäntapa, samalla tavalla kuin valokuvaamisestakin, joten haluan oppia mahdollisimman paljon journalismista. Toisaalta, visuaalinen suunnittelu kuulostaa myös minulle mielekkäältä alalta. 




Näin lyhyesti journalismin suuntautumismuodosta:

Journalismin suuntautumisvaihtoehdosta valmistuneena voit työskennellä toimittajana printtimediassa, radiossa, televisiossa ja verkkomediassa. Koulutus antaa sinulle valmiuksia myös tiedottajan työhön ja muihin viestintäalan asiantuntijatehtäviin sekä työskentelyyn freelancerina tai yrittäjänä. Suurin osa meiltä valmistuneista työllistyy sähköiseen mediaan, erityisesti Yleisradioon, paikallislehtiin ja maakuntalehtiin. Ammatilliseen suuntautumiseesi voit vaikuttaa työharjoittelulla, opinnäytetyöllä sekä vaihtoehtoisilla ja vapaasti valittavilla opinnoilla. 

Entä millainen visuaalinen suunnittelu on?

Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehdosta valmistuneena voit työskennellä visuaalisen suunnittelun monialaisena osaajana. Meiltä valmistuneet opiskelijat työllistyvät mm. mainos- ja viestintätoimistoihin, pelialan ja av-alan yrityksiin sekä muiden toimialojen visuaalisen suunnittelun tehtäviin. Opiskelussa painotetaan sähköistä mediaa, internetin visuaalista sisällöntuotantoa ja monialagrafiikkaa, joka pitää sisällään graafista suunnittelua, web-designia, valokuvausta, kuvankäsittelyä, animaatiota ja interaktiivista mediaa. Opiskelijana voit syventää osaamistasi ja suuntautua ammatillisesti eri alustoille suunniteltaviin digitaalisiin julkaisuihin tai vaikkapa audiovisuaalisiin tuotantoihin tai pelialaan työharjoittelulla, opinnäytetyöllä ja vaihtoehtoisilla ja vapaasti valittavilla opinnoilla. 

Mutta sen tiedän kuitenkin, että nämä kaksi muotoa on sitä, mitä haluan tehdä. Kallistun silti ehkä vähän enemmän journalismin puolelle. Koulujen jälkeen suunnitelmissa on tietenkin heti hakea töitä, ellei jo korkeakoulun aikana. Olisi tietysti parempi, jos töitä saisin koulun aikana, koska käsittääkseni en ole silloin enää oikeutettu opintotukeen, ainakaan enää toisen vuoden aikana. Voi olla, että muistan väärinkin. 

Blogi




Ja tietysti, blogi on minun elämäntyöni niin sanotusti, joten sen lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään tulevaisuutta suunnitellessa. Blogia jatkan niin pitkään kuin pystyn, ellei innostus lopahda ihan kokonaan. En kuitenkaan usko, että niin käy, varmasti joitain taukoja tulee blogilla olemaan. Blogin kirjoittaminen tuo itsellenikin mielen virkeyttä, vaikka välillä stressaan postausaiheista.

Asuminen

Blogin, koulujen ja töiden lisäksi haaveena on ihana kämppä Oulusta. Kun nyt ajattelen tulevaisuutta, en asuisi yksin Oulussa, vaan tietysti Villen kanssa. Molemmat kävisimme kouluja siellä ja myöhemmin töissä. Mutta kävi mitä kävi, tulevaisuuteni on Oulussa, jos haluan käydän sen koulutuksen, mitä tarvitsen tulevaisuutta varten. Vähintään tietysti kaksio, mutta kolmio olisi myös ihan kiva. Ei ihan Oulun ydinkeskustasta, koska hinnat ovat hirveät yleensä ja en muutenkaan haluaisi asua ihan keskustassa. Oulussa on ainakin kolme ammattikorkeakoulua, ala, jolle haen tulevaisuudessa sijaitsee Kotkantiellä. Eli olisi ihan kiva saada asunto jostai edes vähän läheltä kouluani. Ei sen tarvitse olla ihan siinä vieressä, mutta sopivan matkan päässä. Oulusta löytyy myös alueita, joissa asuntojen vuokrat eivät ole hirveän korkeita. Olen silloin tällöin katsellut asuntojen vuokria joiltain alueilta ja ei todellakaan kaikki ole mitään järin korkeita. Tietysti kyseessä olisi kerrostaloasunto, ei kovin korkealta ja mielellään lasitettu parveke, ei se ole pakollinen, mutta se olisi niin ihana.





En suuria vaadi tulevaisuudelta, lisäksi olen vielä ammattikoulussa, en halua suunnitella elämääni 20 vuotta eteenpäin, koska ikinä ei tiedä, miten elämässä käy. Minulle riittää, että tiedän, mitä teen ammattikoulun jälkeen, koulua vielä lisää ja töitä. Tässä olivat minun suunnitelmani, kiitos kun luitte, näkemiin!


You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.