Syksyn eri värejä

syyskuuta 24, 2016

Syksy on tullut Kemiin. Päivät ovat menneet töissä ja asunnon järjestelyssä. Alkaa tämä kodilta näyttää, mutta osa tavaroista ovat vielä laatikoissa, koska emme ole vielä saaneet meidän vitriiniä ja hyllyjä seinille. Mutta isä tulee joku päivä ne laittamaan. Mutta ihanasti täällä on tilaa, asumme siis kolmiossa. Parina päivänä olen ollut todella väsynyt töiden jälkeen, muttei ole aikaa levätä. Olen ottanut töissä pari selfietä kun on ehtinyt. Sain Villeltäkin kivan harmaavalkoraitaisen T-paidankin.




Tuunasin vähän puhelimenkuoriakin, kun pelkät mustat phonekuoret näyttivät niin yksinäisiltä.







Sain Saralta pari venytyskoruakin, tämä on yksi niistä.







Olin tänään serkun synttäreillä, täytti 15 vuotta, olo tuntuu ihan vanhalta, kuvitella, että tammikuussa täytän 19 vuotta! Töiden jälkeen nappailin muutaman kuvan syksyisistä väreistä, joita on ilmestynyt meidän pieneen kaupunkiimme. Rakstan kesää ja sen lämpöä, mutta syksyä rakastan värien takia, kylmä ei tosin tarvitsisi olla. Aamuisin tuntuu että pitäisi laittaa toppavaatteet että tarkenee, ja yöt ovat aivan ihanan kylmiä...
En oikein tiedä mitä muuta kertoisin tässä postauksessa..  Lisäksi on vaikea kirjoittaa tätä puhelimella. Kyllä koneessani netti toimii, koska meillä on modeemi, mutta en ymmärrä miksi en voi jakaa nettiä puhelimeni kautta koneelle. Se ei vain yhdistä sitä, mutta yhdisti kyllä silloin kun minulla oli eri puhelin.

Mutta mikä on teidän lempivuodenaika? Kommentoikaa jos uskallatte ;)

You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.