Iltarutiini 2018

tammikuuta 27, 2018

Hei tällä kertaa esittelen teille minun iltarutiinin vuonna 2018! Jotta postaus ei mene ihan yltiö pitkäksi, näytän teille rutiinini tiivistettynä. 





Iltani alkaa siitä, että laitan koulupäivän jälkeen lökövaatteet niskaan, ellei minulla ole sellaisia ollut jo koulupäivän aikana. Ja totta kai sukkien sijasta pitää nakata tohvelit jalkoihin!





Ja ennen kasvojen puhdistusta, nostan hiukset nutturalle, etteivät nämä töyhtöt roiku edessä. Hiukset ovat kasvaneet ihanaa tahtia ja juuri nyt olen tosi tyytyväinen hiusteni väriin.



Ostin Tornion Citymarketista tämän puhdistusvoiteen, joka on kyllä omasta mielestäni riittävän tehokas, ottaen huomioon, että en kuitenkaan kauheasti meikkiä käytä.


Heitän tähän väliin pienen "power of makeup" osion. Eli oikealla puolella minulla on vain Nyxin total control, drop meikkivoidetta ja Anastasia Bewerly Hills Dipbrow kulmaväriä. Silti eron huomaa selkeästi. Olen kyllä supertyytyväinen näihin tuotteisiin, eihän niitä odotettukaan kuin pari viikkoa.








Yleensä käytän aamuin illoin tätä L'orealin naamiota, jonka jälkeen iho on jäänyt ihanan pehmeäksi, mutta sain meikkivoiteen ja kulmavärin mukana kaupan päälle L'orealin Pure Clay, Detox Mask testerin. Joten päätin kokeilla sitä tätä postausta varten.


Tämä oli hauska levittää iholle ja se kuivui erittäin nopeasti. Ajattelin, että tämän peseminen tulee olemaan hankalaa, mutta asia olikin päinvastoin. Iho jäi kiva heleäksi ja pehmeäksi.




Kun kasvot ovat puhdistettu ja hampaat pesty, katselen hetken Netflixiä puhelimeni kautta keittiössä. En tiedä miksi, mutta katson aina Netflixiä keittiössä. Katselen harvoin television kautta, koska Ville saattaa katsoa jotain muuta ohjelmaa ja minä muutenkin katson todella paljon sellaisia sarjoja, mitkä eivät Villeä kiinnosta. En ainapese hampaitani kasvojen puhdistamisen yhteydessä, sillä saatan sarjaa katsellessani syödä myös jotain pientä iltapalaa. 


Iltani on melko tylsä ja joskus sitten erittäin hektinen. Yleensä kirjoitan esimerkiksi blogiini postaukset iltaisin ja teen asunnon loppusiivouksia illalla. Ja aloitin viime viikolla virkkaamisen, joten siihenkin kuluu aikaa iltaisin. Olen tehnyt korin ja tällä hetkellä teen olohuoneen pöydälle tablettia. Kun lanka loppuu, teen vielä parit lasinaluset ohuemmasta langasta.



Tässä on vielä keskeneräinen tablettini. Korille en vielä ole keksinyt käyttöä, mutta se lojuu olohuoneen pöydällä odottamassa tulevaa tehtäväänsä. Iltani alkaa olemaan tässä vaiheessa aikalailla pulkassa, olen viime viikon aikana mennyt niin aikaisin nukkumaan, että muuta tehtävää ei olekaan ollut illan aikana. Jos en heti saa unta, saatan keittää kahvia itselleni ja Villelle, jos hän on hereillä. Kahvinjuonti ei ole minun mielestäni vaikuttanut unen laatuun mitenkään, joten juon joskus kupin tai kaksikin kahvia illalla.

Mutta tämäntapainen iltarutiini minulla on, jos teitä kiinnostaa nähdä myös aamurutiini, kirjoittakaa se alas kommenttikenttään.

Kiitos kun luitte, näkemiin!





















You Might Also Like

0 kommenttia

Nuori tavallisen polun tallaaja blogien ihmemaailmassa
Sisällön tarjoaa Blogger.